Uusi sanakirja

Kirjoittelin tällä viikolla Demarin kolumnissa uuden sanakirjan tarpeesta: hallituksen puheet – hallituksen teot. Siinä ikään kuin suomennettaisiin, mitä hallitus tarkoittaa jotakin sanoessaan. Tämä siksi, että nyt on tupannut olemaan niin, että hallitus tekee täysin päinvastoin, kun se puhuu.

Sanakirja sai taas täydennyksen. Nimittäin uusi vesilaki ja Vuotos. Kompromissina lakiin esitetään uutta lausunnonantomahdollisuutta valtioneuvostolle. Vihreiden mukaan tässä ei ole mitään hätää, koska se ei johda mihinkään.

No, tänään Hesarissa jo keskustan Timo Kalli kertoo ääneen sen, millä Vihreitä on jujutettu. ”Jos lupaviranomainen tekee päinvastaisen päätöksen kuin mitä valtioneuvosto haluaisi kokonaistalouden kannalta toteuttaa, niin varmaan se johtaa lainsäädäntötoimiin”. Eli sitten vaan erillislaki perään, jolla kaikki aikaisemmat luonnon kannalta lähtevät perusteet jyrätään.

Vihreiden ”suuri saavutus” on, että uudessa laissa uudella tavalla aukaistaan mahdollisuus vuotoksen rakentamiseen tulevilla kausilla.

Kemijoki oy kiitteli ja kertoi jo alkavansa valmistella uutta allasta Vuotosmaille. Eikä hätää, se ei olisi se sama ”Vuotos”, vaan mm. nimeltään erilainen Vuotos – lieneekö sitten vihreiden politiikan ”Tuotos”.

Eli tässä lisää sanakirjaan:

Oikeusministeri Tuija Brax:
”Tämä on vesiensuojelun ja ympäristönsuojelun kannalta hieno päivä” – ”Kemijoki Oy alkaa pohjustaa uutta hakemusta tekoaltaan rakentamiseksi Vuotoksen maille Itä-Lappiin”.

Menikö tämä nyt ihan niin kuin piti?

***
PS: tässä vielä sanakirjan aiempia osioita:

UUSI SANAKIRJA:
Esimerkkejä:

Pääministeri Matti Vanhanen:
”Hyväosaisten veroja on korotettava”(puoluevaltuuskunnan kokouksessa Pietarsaaressa) –
”Eilen äänestin eduskunnassa hyväosaisten veronalennusten puolesta”.

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen:
”Fantastista” (puolueväelleen Hämeenlinnassa) –
”Nuorisotyöttömyys noussut yli 60 prosenttia” (työllisyys), ”Koululaisten ryhmäkoot kasvavat kunnissa”, ”Vanhusten palveluista leikataan” (kunnat), ”Yliopistojen rahoituksessa 40 miljoonan vaje” (ym. asiayhteydestä riippuen).

2. Valtiovarainministeri Mari Kiviniemi:
”SDP ei edes yritä esittää vaihtoehtoja. Viimeisin innovaatio on, että kansainvälinen finanssikriisi vaarantaisi kuntien palvelut. Urpilaisen puheenvuoro on edesvastuuton. Kunnallisten peruspalvelujen rahoitus ei ole vaarassa finanssijärjestelmän kriisin takia. Suomen talouden perusta on kunnossa.” (14.10.2008 ennen kunnallisvaaleja) –
”Kuntatalous on vuonna 2010 850 miljoonaa tappiollinen”, ”Kunnallisveroja nostaa liki 200 kuntaa”, ”Henkilöstöä lomautetaan”, ”Investointeja lykätään”, Palveluja leikataan”.

Työministeri Anni Sinnemäki:
…”on kohtuullisen tyytyväinen juuri päättyneen budjettiriihen tuloksiin…Työllisyysmäärärahojen osalta hallitus on reagoinut tämänhetkiseen tilanteeseen” (tiedote 27.8.2009) –
”Meillä on 77 000 työtöntä työnhakijaa enemmän kuin vuosi sitten, mutta työvoimapoliittisten toimien piirissä 3000 ihmistä vähemmän”, ”Tampereella on helpompi päästä yliopistoon, kuin työvoimapoliittiseen koulutukseen”.

Ministeri Jyri Häkämies:
”Edelleen tämä keskustelu osoittaa sen, että kyllä niiden keinojen ja ratkaisumallien täytyy löytyä sieltä yhtiön sisältä yrityksen johdon ja henkilöstön kesken pitää löytää ne tavat reagoida tähän muutokseen” (Finnairista eduskunnassa 10.12.2009) –
”Kyllähän tässä vielä joutaa odotella, ennen kun ”puutun” asiaan. Kunnia voi mennä, mutta maine kasvaa.”

Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Niinistö:

”Puolue voi vain rajallisesti vaikuttaa politiikkaan, mutta samaan aikaan puolueen pitää pystyä kertomaan periaatteistaan niin, että äänestäjät ymmärtävät, mitä puolue tavoittelee” –
”Tervetuloa Lex Nokia, kahden prosentin automaattiset korotukset asemenoihin, leikkaukset kehitysyhteistyömäärärahoihin ja ympäristöhallinnon alasajo. Tervemenoa kampanjakatto”. Ääntämisohje (viattomasti): ymmärrättehän!?

Kommentit

Jätä kommentti