Vasaralle töitä

Jaa-has, nyt on ystävämme Kokoomus lanseerannut itsensä oikein korvan kera. Näyttävät mainokset ilmestyivät toissa päivänä lehtiin kertomaan, että ko. puolue on löytänyt korvansa.

Nyt vihdoin ymmärrän, miksi Kokoomus pitää itseään työväenpuolueena: onhan korvassa vasara ja alasin!

Sen verran tiedän korvista, että eläinkunnasta lepakoilla on kehittyneimmät korvat. Eli jos Kokoomus olisi eläin, se olisi sitten lepakko. Sellainen hassu pikkuveijari, joka nukkuu pää alaspäin. Sopii hyvin kuvaan, sillä tiedämmehän vanhan totuuden, että porvari nukkuu huonosti.

Ongelma on, että lepakolla on äärettömän huono näkö, minusta usein Kokoomuksellakin. Jos haluttaisiin, että kuulon lisäksi myös näkö pelaa – sitä kaukonäköisyyttähän politiikassa tarvitaan – tarvittaisiin hämähäkki. Sillä on tarkka ja laaja-alainen näkö.

Mutta toisaalta jos halutaan nähdä ja kuulla samaan aikaan, voisi ihanteellinen yhdistelmä olla lepakon korvat ja kissansilmät…ainakin näin pimeinä aikoina.

No, tuossa taas ajatus meni vähän kuvainnollisemmalle puolelle pitkän työviikon keskivaiheilla. Pitäisikö ”pysyä asiassa”, kuten Kokoomuksen Jan Vapaavuori minua Ilta-sanomissa ojensi. Tämä ojennus siksi, että olin vertauskuvallisesti luonut analogiaa eduskuntaan ja Harry Potteriin.

Mutta minkäs sille voit, että joskus niitä mielikuvia syntyy. Täytyyhän myös tässä aika vakavassa poliittisessa maailmassa myös joskus osata ottaa vähän kevyemmin ja vähän ehkä jopa nauraa itselleen. Ankeuttajia maailmaan mahtuu joka tapauksessa ihan tarpeeksi.

Tässä yksi ankeuttava uutinen viime päiviltä: Nalle Wahlroos saa maataloustukia! Vai niin. Eikös tämä ollut se sama kaveri, joka on käynyt useilla ristiretkillä sosiaalitukia vastaan? Nyt ymmärrän tämänkin: hän vastustaakin vain niitä sosiaalitukia, jotka maksetaan köyhille: työttömille ja sen sellaisille. Niistä pahamaineisista työttömyyskorvauksistaan nämä työttömät sitten joutavatkin maksamaan veroillaan rikkaiden, mm. herra Wahlroosin sosiaalitukia. Fine.

Tämähän menee kohta ihan ruotsalaisten kokoomuslaisten oikeudenmukaisuuskäsitysten tasalle. Siellähän nämä hassut pikkuveijarit jatkavat kyykytyslinjaansa säätämällä työttömille sakkoja, jos työtä ei haeta kyllin terhakkaasti. Taitaa olla paikallisella Kokoomuksella siellä aika valikoiva korva: pääomapiirien seireenilaulut lumoavat. Olisi vasaralle töitä!

Kommentit

Jätä kommentti