Äänestäjä on kuningatar

Kolumnit

Heikki A. Ollila kajautti (Asiat 2.7.) paatoksellisen sotahuudon porvarihallituksen puolesta. Hän vertaa hallituksen muodostamista vanhaan tuolileikkiin, jossa tuoleja kierretään niin kauan, kun musiikki soi. Taannoin eräissä häissä leikittiin kyseistä leikkiä. Joskus vähän lapsellinen mieheni yritti fuskata: hän istui tuolille useita kertoja jo ennen kuin musiikki ehti lakata soimasta. Samanlailla hätiköi nyt Ollila: takapuolta sovitetaan hallituspallille jo ennen kuin soitto on kunnolla alkanutkaan.

Hallituksen värin tulee määräytyä vasta silloin, kun musiikki loppuu. Ja posetiivari on Suomen kansa. Musiikki loppuu, kun ihmiset ovat äänestyskopissa sanansa sanoneet. Äänestäjä on kuningatar: hän määrää, mitkä puolueet tuoleille istuvat.

Ollila toteaa, että jokaisella hallituksella, jolla on eduskunnan enemmistö, on kansan antama laillinen oikeutus, olipa siinä suurin puolue mukana tai ei. Laillisuudesta olemme samaa mieltä, mutta eri asia on, onko tämä vanhanaikaiseen valtapeliin pohjautuva näkemys reilu vai ei. Jalkapalloaikana: reilu peli, fair play, on valttia.

Reilua on, jos selvästi sanotaan, että jos voitamme, muodostamme porvarihallituksen. Reilua ei ole, jos se muodostetaan kassakaappisopimus takataskussa joka tapauksessa, voitettiin tai hävittiin tai siitä riippumatta, mikä puolue on eniten kannatusta saanut.

Ollila toistaa propagandaa, että SDP nauttisi jonkinlaisesta erityisasemasta hallituksia muodostettaessa. Tätä on vaikea ymmärtää. Viimeksi kuluneen 20 vuoden aikana Kokoomus ja SDP ovat olleet hallituksessa yhtä kauan. Tuskin siis nykykokoomus on paitsiossa ollut. Ollila yrittäneekin puhua tosiasioita näyttämään muulta: kaatuu itsekseen rankkarialueella pilkun toivossa

SDP:n mielestä vaalituloksen on heijastuttava hallituspohjaan: kun olemme luottamusta saaneet, olemme pyrkineet hallitukseen, kun takkiin tuli 90-luvulla, jäimme oppositioon. Tosin Ollilan mielestä tämäkin oli väärin, demarit kun hurjassa ylivallassaan tulivat tässäkin tapauksessa valinneeksi hallituspohjan jäämällä oppositioon. Ota tästä nyt selvää: kirjoitetaan pamflettia porvarihallituksen puolesta, mutta suivaannutaan, kun SDP jää oppositioon. Tämä on kai sitä nykyajan “kun mikään ei riitä” – henkeä.

SDP:n vahva mukanaolo hallituksissa on tuonut hyviä tuloksia pohjoismaisen hyvinvointimallin ja hyviin neuvotteluväleihin perustuvan
työmarkkinajärjestelmämme rakentamisessa. Väitän, että tätä ei yksikään porvarihallitus olisi voinut saavuttaa. Näiden rakenteiden johdosta Suomi kuuluu nykyisin maailman kilpailukykyisimpien maiden joukkoon. Tätä tosiasiaa ei muuta se, että Kokoomus näyttää tänä päivänä nimenneen SDP:n omaksi kotimörökseen, jota on kiva vastustaa.

Yhdessä suhteessa Ollilan pamfletti on tarpeen. Keskustelua eri vaihtoehdoista tarvitaan, tosin asiasisältöjen kautta. Ihmisillä on oikeus tietää, mitä he äänellään saavat: mitä asioita puolueet ajavat. Sosialidemokraattinen vaihtoehto on erilainen kuin porvarillinen.

Mitkä ovat porvarilliset tavoitteet konkreettisesti? Palvelujen yksityistäminen ja työsuhdeturvan heikentäminenkö? Niitäkö tarkoittaa suomennettuna Ollilan “ajan haasteet työmarkkinoiden ja kuntien palvelurakenteen uudistamisesta”? Olisi kohtuullista, että pelkkien parin sanan mielikuvien sijaan tuotaisiin esiin asioita, mitä kukakin konkreettisesti ajaa. Tähän SDP on valmis.

Asiat ja arvot peliin. Näin ihmiset voivat vertailla ja päättää, mikä biisi posetiivissa soi.

(julkaistu Aamulehden sunnuntaiosiossa 9.7.2006 vastineena Heikki A. Ollilalle)