Kylläpä on taas menoa riittänyt niin eduskunnassa kuin sen ulkopuolellakin. Viikot olemme käsitelleet mm. valtion ensi vuoden budjettia valtiovarainvaliokunnassa. Kuntauudistuksesta, valmisteltavana olevasta energia- ja ilmastoselonteosta, valtionyhtiöasioista ja muusta ajankohtaisesta palaveerataan eri yhteyksissä.

Viikonloput ja maanantait olen ollut kiertämässä eri kunnissa, pitänyt onnittelupuheita vuosia täyttäville yhdistyksille, alustanut poliittisesta tilanteesta ja vihkinyt yhden tienkin käyttöön siinä samassa.

Tässä kaiken keskellä lupauduin puhumaan TSL:n uuden Aikaa on – kirjan julkistamistilaisuudessa. Kirja kertoo siitä, kuinka ihminen voisi järjestää elämänsä niin, että saisi sen elettyä täyspainoisesti. Nykyaikaahan leimaa usein kiire ja hoppu, työn ja perheen yhteensovittaminen tuo hankaluuksia ja usein päivitellään, että olisipa vuorokaudessa tunti lisää.

Työelämä uuvuttaa usein. On aivan liian tavallista, että ylitöitä tehdään – joskus jopa palkatta – milloin työpaikalla, milloin kotona kannettavan tietokoneen ääressä. Samaan aikaan toivotaan kuitenkin usein palkkaakin enemmän aikaa; aikaa perheelle ja omalle itselle. Aika ristiriitaista.

Vaikka vähän ironiselta tuntuikin kovassa kiireessä valmistella puheenvuoroa nimeltä ”Aikaa on”, oli todella mieluisaa lukea ko. kirja. Pisti ajattelemaan. Kirja käsittelee tavallisen arjen ongelmia, mutta samalla osoittaa kuvaavasti arkipäivän yhteyden myös yhteiskuntapoliittisiin päätöksiin.

On tärkeää, että yhteiskunta pystyy nykyistä enemmän tukemaan työn ja perheen yhteensovittamista. Yksi osaltaan tähänkin liittyvä asia on työnantajien kustannusten tasaaminen nais- ja miesvaltaisten alojen kesken. Tästä on hiljan valmistunut selvitys ja esityksiä asiasta uskallan veikata tulevan aika pian. Näin tämä pitkään toivottu asia on edistymässä lähitulevaisuudessa.

***

Tämän lehden teemana on yrittäminen. Se on esillä paljon myös eduskunnassa. Usein mietitään niitä keinoja, joilla saataisiin kannustettua ihmisiä yrittäjyyteen. Askel yrittäjäksi pelottaa montaa ihmistä – osittain ihan syystä. Onhan yrittäjällä paljon kaikenlaista kirjanpito- ja palkanmaksuvastuuta varsinaisen tavaran tai palvelun tuottamisen lisäksi. Kaiken kaikkiaan on epävarmuutta, miten käy, ja monessa tapauksessa yrittäjien sosiaaliturvassakin on vielä parantamisen varaa. Tästä olen saanut useita esimerkkejä, kun ihmiset ovat ottaneet yhteyttä ja kertoneet tosielämän tilanteista.

On kuitenkin tärkeää, että yhteiskunnassa kannustetaan myös yrittäjyyteen. Yksi oiva keino tässä on sellainen, jonka tulokset näkyvät aikaisintaan vuosikymmenen päästä. Tarkoitan tällä peruskoulun yrittäjyyskasvatuksen kehittämistä.

Tutkimuksissa on todettu, että yrittäjyys edelleen pelottaa suomalaisia. Monista suomalaisista tuntuu turvallisemmalta pysyä vieraalla töissä – oman yrityksen pyörittäminen tuntuu liian monesta vieraalta ja vaivalloiselta. Peruskoulussa voidaan yrittäjyyskasvatuksen kursseilla käydä tutustumassa pieniin ja keskisuuriin ”arjen sankareihin” ja huomata, ettei yrittäminen kenties olekaan niin outoa ja kummallista, vaan ihan hallittavissa oleva homma.

On tärkeää, että yleistä asennetta yrittäjyyteen parannetaan. Ja tärkeää on myös oivaltaa, että ihminen ei enää nykyään välttämättä ole koko ikäänsä yrittäjä tai palkansaaja. Joustava siirtyminen palkansaajasta yrittäjäksi ja taas takaisin on tehtävä helpoksi.

Pienyrittäjät ja palkansaajat ovat pohjimmiltaan samaa maata, eivät mitenkään ”eri lajia” tai ihmistyyppiä. Molemmat ovat tavallisia ihmisiä, jotka haluavat tehdä työtänsä. Sillä, tekevätkö he sitä toisen leivissä vai omassa leivässä, ei loppujen lopuksi ole niin kovin suurta väliä. Pääasia on, että teki ihminen työtänsä sitten yrittäjänä tai toisen palveluksessa, on hänellä riittävä toimeentulo ja turvaverkko, jonka auttaa silloin, jos vaikeuksia tulee.

(julkaistu kolumnina Hervannan Sanomissa 15.9.2005)