Kaappithatcherismia

Arkisto

Erkki Tuomioja totesi, että sosialidemokraattiselle yhteisöllisyydelle on jälleen kysyntää. Näin on. Sosialidemokraattiset arvot ovat saaneet voiton uusliberalismista! Maailmalla vielä viime vuosikymmenellä varsin muodikas uusliberalismi ei enää jyllää ihmisten sydämissä. On alettu entistä enemmän arvostaa hyvinvointiyhteiskuntaa.

Tästä johtuen liki kaikki puolueet vannovat nykyisin periaatteellisella tasolla hyvinvointiyhteiskunnan nimiin. Oikein mikään puolue ei uskalla virallisesti julistaa esim. yksityistämisen ihanteellisuutta.

Keskustan kuuluisa työreformikin haudattiin kiireen vilkkaa, koska se tosiasiassa olisi lisännyt työntekijöiden turvattomuutta työmarkkinoilla. Idea oli sama, kun sata vuotta sitten torppariyhteiskunnassa: tehdään sopimus, jossa palkastasi, työajastasi ja irtisanomisehdoistasi päättäisi työnantaja solidaarisesti yhdessä itsensä kanssa.

Siksipä tuntuu hivenen epäuskottavalta, kun sama työreformipuolue nyt puhuu pienipalkkaisten naisten puolesta. Keskustan ideologisen reformin läpivieminen kun olisi tehnyt tälle tärkeälle asialle ison karhunpalveluksen.

Todellisten karvojen perään voisi kysyä myös kokoomukselta. Vielä viime vaalien alla paneelissa kuulin kokoomuksen riveistä, että pätkätyöt ovat ihan hyvä juttu ”työttömyyden vähentämiseksi”. Nyt ei ole enää kuulunut. Päinvastoin olen naistenlehdestä lukenut jutun, jossa samainen kokoomusedustaja yhdessä keskustalaisen kollegansa kanssa vaati jopa pätkätöiden kieltämistä lailla! Näin radikaaleiksi eivät edes tuponeuvottelijat ole uskaltaneet heittäytyä!

Mutta ei kaikki ole ihan sitä, miltä se äkkiä näyttäisi. Vaikka äänenpainot porvaripuolella ovatkin samettia, puhaltavat kylmät uusliberalismin tuulahdukset esiin, kun kaappi avataan. Tätä kaappithatcherismia tuntuu

esiintyvän vähän kaikkialla, niin porvaripuolueissa kuin erilaisten yhteiskunnallisten keskustelunavaajien sanomissa.

Vai mitä sitten ovat viime aikaiset Suomen Pankin Vanhalan heitot Tupon turmiollisuudesta palkkojen tasaajana tai akateemisista piireistä kuullut vaatimukset yliopistojen lukukausimaksuista?

Samaa kaappithatcherismia edustavat myös jotkut yhteiskunnalliset tahot, joiden mielestä asuntomarkkinoilla on ”kaikki hyvin”, kun markkinakorot ovat alhaalla ja omistusasuntoja ostetaan. Hyvähän tuo on, mutta kun samaan aikaan aravalainojen korot huitelevat pilvissä, ei näin tosiasiassa enää synny sosiaalista asuntotuotantoa. Kalliin laskun tästä maksavat vuokralaiset.

Kukaan ei ääneen tunnusta, että näin olisi kätevä romuttaa koko aravatuotanto. Toivooko sitä joku? En tiedä, mutta sen tiedän, että asialle on tehtävä kiireesti jotakin tai tuo romuttuminen on edessä!

Kaikki ”thatcherit” eivät sentään tänä päivänä ole kaapissa. Kokoomuksen Harry Bogomoloff kertoi, että Suomessa on liian läski julkinen sektori, terveydenhuolto pitäisi yksityistää ja julkinen vuokra-asuntotuotanto lopettaa Siinä riitti monelle porvarille selittämistä!