Viime aikoina Itämerellä on seilaillut täydessä öljylastissa Stemnitsa-tankkeri, joka ei sovellu rankkoihin jääoloihimme. Kun tieto tästä tuli, Suomi tyrmistyi – aiheellisesti. Ironista oli, vaikka asiaan kuinka puututtiin ja paheksuttiin, tullapa tupsahti vieläpä Stemnitsan sisaralus perässä.

Joskus tulee ajatelleeksi, että täytyykö aina jotakin kauheaa sattua, ennen kuin ihmiskunta oppii. Me ihmiset olemme itse luoneet erilaiset järjestelmät, joiden puitteissa asioista neuvotellaan, mutta silti olemme kauhean pieniä näiden isojen systeemien keskellä.

Sanotaan, että esimerkiksi yritykset kieltää yksirunkoiset öljynkuljetusalukset ennen nyt määräaikana olevaa vuotta 2015 vaativat paljon neuvotteluja ja niin edelleen. Kun luulisi olevan itsestään selvää, että kielto päälle ja heti! Onko ihmiskunta niin avuton taloudellisten yltiöarvojen edessä, että olemme pakotetut ottamaan tällaisia riskejä. Tiedämme, että onnettomuuden seuraukset matalalla Itämerellä olisivat katastrofaaliset .

En minä tässä Suomen politiikkaa syytä, nythän tilanne on se, että asialle yritetään koko ajan tehdä kaikki se, mitä pystytään. EU:n komissio on äskettäin antanut esityksen, että öljyjen kuljetuskieltoa yksirunkoisilla aluksilla nopeutetaan. Suomi on jo pitkään ollut aktiivinen ko. kiellon nopeuttamiseksi ja esimerkiksi yhdenmukaisten jääluokkamääritysten aikaansaamiseksi ja asiaa on viety eteenpäin kaikilla areenoilla.

Mutta – todellakin – laiva kääntyy hitaasti ja asioista emme sovi yksin. On surullista, että aina joku on piittaamaton, ja ettei tätä piittaamattomuutta ole helpompaa nujertaa näissä yhteisesti luomissa järjestelmissämme!

***

Ympäristövaliokunnassa olemme useaan otteeseen näitä öljykuljetusten ongelmia käsitelleet. Samoin viime aikoina valiokunnassa on esillä ollut kansallinen ilmasto-ohjelma eli paperi, jossa määritetään ne toimet, joita Suomessa on tehtävä vähentääksemme päästöjä ilmaan.

Yksi iso kokonaisuus tässä on liikenne. Liikenteen päästöjen kehitys on viime aikoina ollut Suomessa siinä mielessä ok, että päästöjen kasvu on irtautunut bruttokansantuotteen kasvusta, mikä on kansainvälisestikin merkittävä tulos. Ongelmana on kuitenkin liikenteen määrän kiihtyvä kasvu ja raideliikenteen vähentyminen maassamme.

Jotta liikenteen päästöt voidaan pitää kurissa, on välttämätöntä huolehtia raideliikenteen kehittämisestä. Näin ollen sellaisilla hankkeilla kuten pikaraitiotie Tampereen seudulla, olisi kauaskantoista valtakunnallistakin merkitystä ympäristönäkökulmasta. Siksipä se ei saisi kompastua kustannuksiin ja olisi tärkeää, että myös valtiovalta osallistuisi alueellisiin hankkeisiin, joilla on selkeää ilmastopoliittista merkitystä.

Ympäristövaliokunnassa otimme kantaa tähän suuntaan. Kannanotossamme totesimme, että valtion olisi kiinnitettävä voimakkaampaa huomiota alue- ja kuntatason liikenteen tarkoituksenmukaiseen kehittämiseen, jolloin olisi mm. selvitettävä valtion osallistumista alueellisten joukkoliikennejärjestelmien kehittämiseen (mm. pikaraitiotieyhteyksien rakentaminen) koko valtakunnan alueella.

Kun ympäristöministeri Jouni Backman (sd.) kävi Tampereella, tiedustelin myös ministerin mietteitä tästä näkökulmasta. Jos jo nyt mm. pääministerin suulla on luvattu rahaa Espoon metroon, on varmasti kohtuullista, että samanmoiset tulevaisuushankkeet huomioidaan muuallakin kuin pääkaupunkiseudulla. Eikä Jouni tätä mahdottomana pitänyt vaan päin vastoin – jos hankkeella on selvästi ilmastopoliittista merkitystä, niin se olisi tukemisen arvoinen. Sen verran tosin savolaisministeri pääsi meille pirkkahämäläisille leukailemaan, että kyseli, mitä ihmettä Hämeessä tehtäisiin PIKAraitiotiellä!

***

Niinpä niin, isoja ovat kustannukset, jota tulevaisuudessa joudutaan panostamaan ympäristön hyväksi. Esimerkiksi jo pelkästään kansallisen ilmasto-ohjelman ja Itämeren suojeluohjelman toteuttamiset maksavat jo satoja miljoonia euroja. Ja nämä isot kustannukset ovat myös välttämättömiä, mikäli ihan oikeasti haluamme huolehtia siitä, että lapsillamme ja lastenlapsillammekin olisi puhdasta ilmaa, vettä ja ruokaa.

Tähän on sitten hyvä ynnätä myös välttämättömät ja tärkeät lisäykset palvelupuolelle. On laskettu, että esimerkiksi terveydenhuoltojärjestelmämme tulee vaatimaan tulevina vuosina lisää 700 miljoonaa, jotta palvelut pelaisivat. Myös sosiaali- ja koulupuolella on lisäystarvetta, haluammehan taata sen, että lapsemme saa tukiopetusta tarvittaessa, että vanhus saa hyvän hoivan tai että vaikkapa kehitysvammaisella on tarpeeksi tukipalveluja.

Siksipä on selvää, että joudumme tekemään tiettyjä valintoja tulevaisuudessa. Uskon esimerkiksi, etteivät isot veronkevennykset ja palveluiden parantaminen sovi samaan yhtälöön. Vaikka työllisyys paranisi ja vaikka ympäristöverotusta lisättäisiin, ei meillä silti ole varaa isoihin tuloveronkevennyksiin – pääomaveron kevennyksistä puhumattakaan. Jos ja kun valittava on, on minusta helppo valita palvelut ja puhdas ympäristö!