Jokin aika sitten valmistui kansainvälinen vertailututkimus eri maiden nuorten lukutaidosta. Suomalaisnuoret osoittautuivat siinä maailman parhaiksi lukijoiksi! Tämä hyvä tulos osoittaa, että suomalainen koulujärjestelmä on rakenteeltaan kestävä. On esitetty, että syitä suomalaisnuorten pärjäämiseen maailmalla ovat mm. yhtenäiskoulujärjestelmämme sekä kirjastolaitoksemme.

Tähän on helppo yhtyä. Yhtenäinen julkinen peruskoulumme takaa kaikille lapsille periaatteessa tasokkaan opetuksen, perheen varallisuuteen katsomatta. Toista on yksityisten palvelujen ihannemaissa. Esimerkiksi Englannissa kukaan, jolla on varaa ei pistä lapsiaan julkiseen kouluun, sillä taso niissä on usein heikko. Keskivertoperheen on marssittava pankinjohtajan puheille lainaa hakemaan, jotta selviäisi varsin korkeista yksityisten koulujen lukukausimaksuista.

Kattavan yleisen kirjastoverkkomme ansiosta meillä on perinteisesti harrastettu lukemista jo pienestä pitäen. Vähän on mietityttänyt nykyisin videoiden ja tietsikkapelien trendi – olisi tärkeää, ettei lukuharrastus jäisi kokonaan näiden varjoon. Tässä suhteessa taisi olla onni, että Harry Potterista tuli hitti. Näitä tiiliskiven paksuisia seikkailukirjoja kun käy innolla läpi niin lapsi kuin aikuinenkin – kokemusta on.

Vaikka koulutusjärjestelmämme rakenne on hyvä, on meillä silti paljon ongelmia sen sisällä. Huolestuttavaa on ollut esim. koulutuksen lisääntynyt eriytyminen ja opetuksen laadullisten tasoerojen lisääntyminen. Arvioiden mukaan viidesosa nuorista ei saavuta hyvin peruskoulun tavoitteita ja osalla heistä on runsaastikin oppimisvaikeuksia.

Jotta koulutusjärjestelmämme toimisi yhteiskunnallista tasa-arvoa edistävästi, on erityisen tärkeää kiinnittää huomiota syrjäytymisen ehkäisyyn myös koulumaailmassa. On varmistettava oppilaan oikeus opinto-ohjaukseen, tuki- ja erityisopetukseen tarvittaessa sekä oppilaiden terveydenhuollon toimivuus.

Eduskunnan sivistysvaliokunnassa käsittelemme parhaillaan koulutuspoliittista selontekoa, jossa nämä asiat ovat nousseet esiin, kun tämän päivän haasteita kartoitetaan.

Tamperetta pidetään paitsi koulutus-, myös kulttuuri- ja liikuntakaupunkina, ihan ansioista. Sivistysvaliokunnassa käsittelemme myös liikuntateemaa, sillä vuosi 2004 tulee olemaan EU:n liikuntakasvatuksen teemavuosi.

Oma erittäin myönteinen liikuntakokemukseni on ollut nyt jo kahtena kesänä pelattu jalkapallomatsi TPV:n Auringonnousu -joukkuetta vastaan. Kyseessä on upea vammaisten lasten futistiimi, joka molemmilla kerroilla on voittanut kevyesti meidän päättäjistä ja julkkiksista muodostetun perin amatöörimäisen joukkueemme.

Tämä ja moni muu seurojen liikuntatoiminta on todella tärkeää tulevaisuustoimintaa. Onhan niin, että tutkimustulosten mukaan lapset ja nuoret liikkuvat entistä vähemmän. Myös kuntien ja koulujen on omalla toiminnallaan edistettävä myönteisiä liikunta-asenteita, liikunta kun osaltaan voi olla merkittävässä roolissa myös syrjäytymisen ehkäisijänä.

Liikunnasta puheen ollen näin lätkäaikana muistuu mieleen peritamperelainen tarina. Se sijoittuu aikaan, jolloin Koulukadulla käytiin jääkiekkokamppailuja.

Tarinan mukaan Koo-Veen vieraaksi saapuneen joukkueen peli ei ollut mennyt ihan putkeen. Koo-Vee iski maalin toisensa perään ja yleisö hurrasi äänekkäästi. Lopulta vierasjoukkueen maalivahdin pinna paloi. Hän luisteli kentän reunaan ja alkoi sättiä yleisöä. Tuohonpa keksi joku yleisöstä huutaa: ”Hei, tää on uutta Tampereella, puhuva imuri!”.

(julkaistu kolumina Tamperelaisessa)