Kannattaa äänestää

Kolumnit

On mukavaa, että kevät ja kesä ovat taas tulleet. Pitkän talven jälkeen ensimmäiset vihreät lehdenalut saavat hymyilemään, ja joka kerta ihmetyttää, kuinka nopeasti sen jälkeen – ihan silmänräpäyksessä – koko luonto muuttuu vihreäksi.

Nyt olemme kesän kynnyksellä, ja eurovaalit ovat ihan ovella. Näissäkin vaaleissa on kyse arkisista asioista, vaikka ihmisillä usein toisenlainen mielikuva onkin.

Esimerkiksi elämälle kunnissa on merkitystä sillä, ketkä europarlamentissa istuvat. EU on viime vuosina vaikuttanut kuntien toimintaan esimerkiksi kilpailupolitiikassa ja julkisissa hankinnoissa. Niinpä valitsemalla julkisia palveluita ja kunnan omaa tuotantoa tukevia ehdokkaita parlamenttiin, pystyy vaikuttamaan siihen, etteivät yksityistäminen ja kilpailuttaminen mene liiallisuuksiin – kuten monessa kunnassa viime aikoina on mennyt.

Kaiken kaikkiaan kyse on siitä, että Eurooppaa tulisi rakentaa ihmisten – ei markkinoiden – ehdoilla. Viime vuosina kehitystä on liikaa ohjannut oikeistolainen ideologia, jossa markkinoiden tarpeet on asetettu ihmisten tarpeiden edelle.

EU on merkittävä toimija sen suhteen, että finanssikeinottelu saadaan kuriin ja veroparatiisit suljettua. EU on myös paikka, jossa ratkaistaan monia työelämän kysymyksiä, ja se on paikka, missä työntekijöiden oikeuksia ja reilua työelämää on puolustettava.

Siksipä olisi tärkeää ja hienoa, että ihmiset osallistuisivat vaaleihin aktiivisesti. Demokratia on iloinen asia, joten keväistä vaalimieltä!

***

Eduskunnassa huolta herättävät talouslama ja entisestään heikkenevät työttömyyslukemat. Nyt jos koska päättäjien pitää osata tehdä oikeita ratkaisuja, jotta 90-lunun laman virheet vältetään. Asiat täytyy saada oikeaan

arvojärjestykseen: elvytyksellä on luotava uusia työpaikkoja, ei alennettava varakkaiden veroja.

Tähän liittyen luin Aamulehdestä mielenkiintoisen artikkelin muutamia viikkoja sitten. Siinä tamperelaiset kansantaloustieteen professorit moittivat hallituksen toimia. Samaan aikaan, kun valtio on ”elvyttävinään” verotusta keventämällä, joutuvat kunnat laatimaan leikkauslistoja ja nostamaan veroja.

Seurauksena tästä on, että koko julkinen talous ei tänä vuonna pahimmillaan elvytä lainkaan.

Ja tässä yhtälössä on nyt taas jotakin vaarallisen tuttua. Se tuo mieleen tarinan hölmöläisten täkinpaikkuusta. Toista päätä leikataan, kun yritetään paikata toista. Tällainen täkinpaikkuu on paitsi hölmöä, myös epäreilua: valtio alentaa hyväosaisten veroja ja kunnat pakotetaan nostamaan pienituloisten veroja.

***

Myös Tampereella on jouduttu pohtimaan säästötoimia. Olen ollut huolissani henkilöstön asemasta tässä. Olemme kuulleet valtaa pitävän ryhmittymän suusta henkilöstöä syyllistäviä puheenvuoroja siitä, ettei olla valmiita ottamaan lomarahoja lomina. Monen pienituloisen kaupungin työntekijän ainoa tilaisuus tasapainottaa oma talous tai tehdä välttämättömiä isompia hankintoja on juuri lomarahoista. Siksi asiat eivät ole niin yksinkertaisia.

Täytyy myös muistaa, että kaupungin työntekijät ovat jo vuosia säästäneet.

Viime laman aikana tehtiin leikkauksia, joita ei ole sittemmin erityisesti paikattu. Nyt, kun sijaisia ei oteta, säästää henkilökunta koko ajan rahaa kaupungin kassaan oman selkänahan kautta.

Henkilöstöä ei saa ajaa loppuun laman aikana. Nimenomaan julkisia palveluja ja niiden tuottajiahan lamasta kärsivä Tampere ja tamperelaiset tarvitsevat – nyt ja tulevaisuudessa.

(julkaistu kolumnina JHL249:n jäsenlehdessä 1.6.2009)