Suomalaisten fyysinen kunto on viime vuosina keskimäärin heikentynyt, elintapasairaudet rokottavat yhteiskunnan kukkaroa ja liikuntasuosituksiin yltää vain murto-osa väestöstä. Samaan aikaan liikuntaharrastamisen hinta on noussut, murrosikäiset lopettavat liikunnan todennäköisemmin kuin monessa muussa länsimaassa ja liikuntaharrastaminen polarisoituu. Ne jotka liikkuvat paljon, liikkuvat enemmän ja ne jotka liikkuvat vähän liikkuvat vähemmän.

Liikkumattomuus suorastaan uhkaa kansakunnan elinvoimaa. Syyskuun lopussa järjestetty Kansallinen liikuntafoorumi totesi loppulausumassaan mm: ”Liikkumattomuuden kustannus on lähes kaksi miljardia euroa terveydenhuollon vuotuisista kokonaiskustannuksista. Jos kehitys jatkuu samansuuntaisena, liikkumattomuudesta aiheutuvat kustannukset kasvavat kestämättömiksi.”

Liikunnallinen elämäntapa on joutunut historiallisesti kovimpaan taistoon ihmisten vapaa-ajasta ja arjen ratkaisuista; aikuisväestö istuu päivittäin yhdeksän tuntia, lasten ruutuaika on kansainvälisesti korkealla tasolla ja liikuntaakin mennään harrastamaan autolla.

Meidän on otettava haaste tosissaan!

Työurien pidentäminen, sote-ratkaisu, kasvavat terveydenhuoltokulut ja väestön yhä kasvavat terveyserot velvoittavat meidät reagoimaan. Liikkumisen lisääminen on mitä suurimmassa määrin yhteiskuntapoliittinen kysymys. Mistä meidän pitäisi aloittaa?

Asuntoministerinä ensimmäinen huomioni kohdentuu kaupunkisuunnitteluun ja muuhun rakennetun ympäristömme suunnitteluun.  Ympäristön on houkuteltava ja kannustettava arkiliikuntaan ja omin voimin liikkumiseen.

Kevyen liikenteen väylät ovat suosituimpia liikuntapaikkojamme. Kävely- ja pyörätiet tarjoavat tasapuolisia mahdollisuuksia kaikille hyvään arkiliikuntaan! Siksi on tärkeätä pitää huolta, että niille osoitetaan näinä tiukan talouden aikoinakin riittäviä määrärahoja. Yksi kävely- ja pyöräteihin laitettu euro tuo takaisin seitsemän euroa ihmisten parantuneen terveyden tuloksena.

Toiseksi, kaupunkirakenteessamme asuntojen, koulujen, päiväkotien, ruokakauppojen, kirjastojen, leikkipuistojen ja pelikenttien on sijaittava lähekkäin ja lomittain. Tällöin niiden välisiin matkoihin tarvitaan nykyistä vähemmän henkilöautoa, koska matkat voidaan tehdä kävellen, pyöräillen tai joukkoliikenteellä.

Kolmanneksi tarvitsemme lähiöissä ja asuinalueillamme sellaisia tiloja ja paikkoja, joissa liikunnan harrastuksiin on matala kynnys; ulkotiloja eri-ikäisille, leikki- ja pelikenttiä lapsille ja nuorille, kuntopolkuja juoksuun ja hiihtoon, ja myös iäkkäämmille erityisesti heille suunniteltuja liikuntapaikkoja. Lähiliikuntapaikat ovat usein hyvin kohtuuhintaisesti toteutettuja. Eniten lähiliikuntapaikkoja on toteutettu alakoulupihoille. Lisäksi niitä on toteutettu yläkoulu- ja päiväkotipihoille sekä palvelutalojen läheisyyteen, mikä on lisännyt niiden käyttöastetta.

Koulutilojen käyttöä lisättävä

Sisäliikuntaa varten tarvitaan asuinalueille saleja, joissa voidaan pelata eri sisäpelejä tai pitää esimerkiksi tanssi- tai jumppatunteja. Usein koulujen liikuntasalit sopivat tähän hyvin.

Koulutilojen käyttöä klo 14-18 välisenä aikana ja viikonloppuisin on varaa parantaa. Meidän pitäisi saada lisää harrastamisen mahdollisuuksia sinne, missä lapset ovat eli koulun tiloissa. Liikkuva koulu-ohjelman esimerkit ovat laajennettavissa myös päivähoidon sisältöihin ja monilta usein myös työpaikoille.

Harmillista on, että lähiliikuntapaikkojen rakentaminen vaihtelee kuntakohtaisesti. Osa kunnista on toteuttanut lukuisia hankkeita ja laatineet erillisen suunnitelman lähiliikuntapaikkojen rakentamiseksi. Vastaavasti kolmannes kunnista ei ole tehnyt yhtään lähiliikuntapaikkahanketta. Osa kuntien liikuntatoimista ei katso lähiliikuntapaikkojen kuuluvan omaan tehtäväkuvaansa. Tämä näkyy erityisesti koulupihojen kehittämisessä.

Liikunta on sivistyksellinen perusoikeus
ja sitä kautta se kuuluu kaikille

Liikuntapolitiikan tavoitteena on oltava liikunnallisen elämäntavan edistäminen, ja parhaiten se onnistuu luomalla lasten ja nuorten liikuntaan olosuhteet, joissa jokaisella lapsella on mahdollisuus harrastaa liikuntaa. Harrastaminen ei saa olla lompakon paksuudesta kiinni. Päiväkotien ja koulujen piha-alueet sopivat lähiliikuntapaikoiksi erinomaisesti, ja niiden on oltava käytettävissä myös päivähoidon ja kouluajan ulkopuolella.

Vaikka en enää ole urheilu- ja liikunta-asioista vastaava ministeri, olen erityisen tyytyväinen, että onnistuimme saamaan budjettiriihessä lisää rahaa juuri liikunnalle, nuorisolle ja kulttuurille. Veikkausvoittovarojen ylimääräinen purku mahdollisti lisäpanostamisen lähiliikuntapaikkojen rakentamiseen ja nuorten työllistämiseen.

On tärkeää saada lisää voimavaroja nuorten työllistäminen juuri tässä ja nyt. Elämme suhdannepoliittisesti aikaa, jossa on etsittävä kaikki mahdolliset keinot kasvun ja työllisyyden turvaamiseksi. Lisämäärärahalla urheiluseurat ja kansalaisjärjestöt voivat työllistää nuoria, jonka johdosta myös liikunnan harrastaminen mahdollistuu useammalle nuorelle ja lapselle. Liikuntaseurat taas saavat mahdollisuuden kehittää omaa toimintaansa.

 

(Pirkanmaan Päivä 15.10.2014)