Tämän kuluneen kesäni yksi mielenkiintoisimmista jutuista oli ”työharjoittelu” Koukkuniemessä ja Turtolan päiväkodissa. Jo aikaa sitten päätin, että istuntovapaalla elokuussa hankkiudun työharjoittelijaksi niin senioreiden kuin junioreidenkin palveluiden pariin.

Ensin kaksi päivää Koukkuniemessä ja sitten toiset kaksi Turtolassa olivat antoisa kokemus hoito- ja hoivatyön arjesta. Päättäjänä sain arvokasta tietoa niin palveluiden laadusta kuin työn teostakin lasten ja vanhusten parissa. Eikä ollenkaan hullumpaa ollut sekään, että näiden päivien aikana sain tutustua iki-ihaniin seniorikansalaisiin ja pikkupirpanoihin, jotka kyllä veivät sydämen mukanaan.

Oli hienoa saada jälleen kerran vahvistusta sille, että palvelujen ammattilaisemme tekevät arvokasta työtä sille täysillä omistautuen. Hymyä ja ystävällisyyttä riittää vaativissa ja joskus tosi raskaissakin olosuhteissa.

Oli lämmittävää kuulla, kun Koukkuniemessä useampikin ikäihminen kertoi, että henkilökunta on mukavaa siellä. Ja Turtolassa jaksettiin leikkiä, laulaa, pukea, riisua ja niistää neniä. Lapset olivat innoissaan, kun esittelivät päikkykansioitaan, johon päikyn tädit olivat hienosti keränneet muistoja matkan varrelta; mitä milloinkin oli tehty ja opittu.

Kyllähän se, että yhteiskunnassamme pidetään huolta lapsista ja ikäihmisistä, on suorastaan kunnia-asia. Siitä periaatteesta ei saa tinkiä. On todella tärkeää, että näille palveluille riittää tarpeeksi voimavaroja nyt ja tulevaisuudessa.

Ja se tulevaisuus on aika haasteellinen. Väki meillä ikääntyy ja sitä myötä tarpeet saada hoito- ja hoivapalveluja kasvavat. Samaan aikaan nuoret ikäluokat pienenevät eli karkeasti sanottuna veronmaksajat vähenevät. Lopputuloksena on hankala yhtälö.

Tämä yhtälö on syy sille, että nyt ollaan pohtimassa kiivaasti kunta- ja palvelurakenteiden uudistuksia. Olisi löydettävä uusia yhteistyökuvioita, uusia tapoja tehdä asioita ja löytää taloudellisempia kokonaisuuksia, joiden pohjalta palvelut tuotetaan. Jo nyt on niin, että muutaman tuhannen ihmisen väestöpohja ei usein riitä jonkun palvelun tuottamiseen, vaan vaaditaan isompaa väkimäärää.

On hyvä muistaa, että näitä asioita pohdittaessa on olemassa vain yksi ”itseisarvo”, yksi asia, joka on kaiken taustalla ja ylitse muiden. Se on palveluiden turvaaminen jatkossakin. Itseisarvo ovat hyvät palvelut, ei esim. se, tuotetaanko ne sadassa, kahdessa sadassa vai kolmessa sadassa kunnassa (nykyisin yli neljässä sadassa).

Palveluiden turvaamiseksi on parhaillaan käynnissä kunta- ja palvelurakenteiden uudistamistyö. Sitä valmistellaan työryhmässä ja virallisesti eduskunta saa esitykset eteensä ensi keväänä.

Keskustelu on vasta alullaan. Jo nyt voi valistuneesti veikata, että julkisuuteen heitetty 20 aluekunnan malli on enemmänkin heitto, kun mikään vakavasti otettava keskustelupohja.

Tärkeää tässä kaikessa on muutama perusperiaate. Ensinnäkin kunnallinen itsehallinto on säilytettävä ja sitä on vahvistettava nykyisestä. Toinen hyvin tärkeä asia on, ettei uudistus saa lisätä byrokratiaa eli luoda lisää hallinnon tasoja. Myös lähipalveluperiaate tulee säilyttää eli vaikka kuntakoot kasvaisivat, tulee palvelut silti saada läheltä.

Yksi todella tärkeä asia koko uudistamisessa on se, että kuntien henkilöstön näkemykset otetaan huomioon. Tätä on syytä korostaa vahvasti, sillä kaiken uudistamisen onnistumisen edellytyksenä on, että henkilöstö on siinä mukana.

Mutta, kuten sanottu, keskustelu tästä todella isosta asiasta on vasta alullaan. Tarkoitus on mitä tärkein, palvelut ja sen varmistaminen, että voimme niitä jatkossakin tuottaa. Eli pitää hyvää huolta lapsistamme ja ikäihmisistämme.

(julkaistu KTV:n yhdistys 249:n jäsenlehdessä syyskuussa 2005)