Sinistä ja vihreää valtapolitiikkaa

Kolumnit

Viime aikoina Tampereen porvariryhmässä on käyty näkyvää pormestarikeskustelua. Milloin ollaan vanhanaikaiseen junttatyyliin etukäteen haluttu sitoa valtuustoehdokkaiden käsiä, että varmasti äänestäisivät Kokoomuksen ehdokasta, milloin ollaan muuten vaan arvailtu tulevia pormestaripelin nimiä.

Marja Tiura esitti näyttävästi, että tulevaisuuden pormestarilla on oltava visiointikykyä, poliittista kokemusta, johtamistaitoja ja koulutusta. Hän jätti arvailujen varaan, kuka tämä voisi olla. Minusta tämä kuvaus sopii hyvin Hanna Tainioon. Hei, mutta tässä valossahan onkin muuten helpompi ymmärtää tuota Kokoomuksen käsiensitomishinkuakin. Jos Hanna sattuisi olemaan ehdokkaana, niin kelläpä sielläkin suunnassa ei saattaisi tulla kiusausta tällä kertaa vetää ääni hyvälle ja pätevälle naiselle?

Minä en muuten ymmärrä sitä, että yht’äkkiä pormestari pitäisikin valita muiden kuin valtuutettujen joukosta. Yleensä, kun sitä puolustellaan, sanotaan, että niin löytyisi pätevin kandidaatti. Mutta eikös koko pormestaritouhun idea ollut lisätä nimenomaan luottamushenkilövaltaa? Miten ihmeessä luottamushenkilövalta siitä lisääntyisi, jos johtoon tulisi vaikka joku ulkopuolinen yritysjohtaja?

Kyllä minusta sen henkilön, joka pormestarin luottamustehtävää hoitaa, täytyy olla luotettu myös kuntalaisten keskuudessa. Ja se mitataan vaaleihin osallistumisella. Valtaa pitävä XL-ryhmä eli porvarit ja Vihreät kuitenkin tästä mahdollisuudesta menivät sopimaan jo silloin, kun tekivät kassakaappisopimuksensa (tätä termiähän hankkeen puuhamies Seppo Kovala julkisuudessa käytti) viimeksi pormestaria valittaessa. Ihmettelen hieman Vihreiden ristiriitaisuutta tässä. Toisaalta halutaan suoraa kansanvaalia, jotta pormestarilla olisi mahdollisimman vahva demokraattinen mandaatti. Toisaalta taas oltaisiin valmiit hyväksymään hengeltään täysin päinvastainen ratkaisu: kokonaan vaaleissa testaamaton ulkopuolinen pormestari. Onko tässä nyt päätä tai häntää?

No, oli miten oli, omituisia ovat välillä nämä valtapolitiikan kiemurat. Valtavärit ovat nykyisin samat niin Tampereella kuin valtakunnassakin – sininen ja vihreä. Valta on porvareilla eli perinteisillä porvaripuolueilla täydennettynä niihin liimautuneella vihreällä uusporvaristolla.

Ja tuntuvat laulutkin olevan kovin samanmoisia niin valtakunnassa kuin Tampereellakin. Valtakunnassa pääministeri Vanhanen innostui jo liki neljä vuotta ennen seuraavia eduskuntavaaleja julistamaan, että saman hallituspohjan sopisi jatkaa myös neljän vuoden päästä. Samaan aikaan täällä Tampereella porvarileireistä jo vihjaillaan XL-pohjaiselle yhteistyölle jatkoa.

Vanhasen heitto perustui siihen, että uusi hallitus nyt alkaa selvittää sosiaaliturvan uudistamista ja seuraavan hallituksen pitäisi saattaa työ loppuun ja siksi käytännössä hallituspohjan olisi pysyttävä samana. Vai niin. Näin oppositiosta käsin kyllä mieluusti tietäisin, mitä tämä uudistaminen tosiasiassa tarkoittaa. Tätä kaikkea mainostetaan ”pitkäjänteisenä” uudistuksena. Niin, kylläpä jänne siinä todellakin on pitkä: niinkin pitkä kuin neljä vuotta. Koko tämä aika selvitetään ja selvitetään ilman konkreettisia lisävoimavaroja sosiaaliturvan parantamiseen.

Neljä vuotta asiaa selvitetään ja uudistukseen ei ole luvassa yhtään lisää resursseja. Eli muotisanaa käyttäen sitä tehdään ”kustannusneutraalisti” eli rahaa siirretään köyhältä köyhälle, lisää ei liikene. Ja jos sama rahaa vain jaetaan systeemin sisällä, tuntuu aika vaikealta nähdä, miten tällä uudistamisella oikeasti voitaisiin parantaa kaikkein köyhimpien ihmisten asemaa. Mutta ei kai sillä sitten sinivihreän ideologian mukaan niin kauheasti väliä olekaan. Täällä Tampereellakin samat värit ovat äänestäneet kumoon mm. etuuskäsittelijöiden määrän lisäämisen toimeentulotukijonoihin ja rahat liikennelaitokselle, jotta lippujen hintoja ei jouduttaisi nostamaan. On se valtapolitiikka vain tullut Vihreille niin kovin rakkaaksi. Eikös olisi aika asioiden, ei valtapelin, ratkaista!?

(julkaistu kolumnina Kansan Lehdessä 25.9.2007)