Tämä on ollut oikea sopimusten syksy. Taloudelliset huolet painavat kansallisesti ja Suomen rajojen ulkopuolellakin, mutta silti täällä on pystytty tekemään ratkaisuja tulevaisuuden rakentamiseksi. Vastuunkantajia on löytynyt. Oma osuuteni on ollut erittäin mielenkiintoinen. Lähiöministerinä olen kiertänyt syksyn aikana Suomen eri lähiöissä, myös Tesomalla ja Hervannassa, selvittämässä kohteita, jotka kaipaavat huomiota. Tavoitteeksi on otettu kehittää entistä turvallisempia, parempia ja kodinomaisempia lähiöitä. Viime kirjoituksessani viittasinkin ”lähiöviitosiin”, joita nyt siis on lähdetty toteuttamaan. Lähiöissämme on noin puolentoista miljoonan ihmisen koti. Se on hurja määrä. Tässä yksin riittäisi tekemistä, mutta tehtäviini kuuluu muutakin.

Aiempi kokemukseni Yleisradion hallintoneuvostossa antoi hyvän astinlaudan viestintäpolitiikan äärelle. Tänä syksynä on jälleen keskusteltu laajasti Ylen tehtävistä ja roolista suomalaisessa mediakentässä. Kansalaiset ovat olleet erittäin aktiivisia. Saan yhteydenottoja huolestuneilta ihmisiltä, joista osa on sitä mieltä, että Yleisradio on heidän arjessaan erittäin tärkeä ja toisaalta osa taas kokee koko yhtiön tarpeettomaksi. Kansanedustajana sain paljon kuulla kansalaisten puheenvuoroja ja huolia, mutta nyt kohtaan niitä moninkertaisen määrän. Yhteydenotot on hyvä asia, sillä kansalaisia varten ja kansalaisten luottamuksen varassa tätä työtä tehdään.

Asunto- ja viestintäpolitiikan kentälle mahtuu suuri määrä aiheita lähiöiden ja Ylen lisäksi. On erittäin mielenkiintoista, miten usein nämä kaksi politiikan lohkoa ovat yhteydessä toisiinsa. Olemme esimerkiksi vaatineet talojen energiatehokkuuden parantamista. Tämä on johtanut siihen, että kännykkäkuuluvuus on heikentynyt ihmisten kodeissa. On siis jouduttu ojasta allikkoon. Maan parhaiden insinöörien ja asiantuntijoiden kanssa olemme ratkoneet tätä visaista ongelmaa. Ministerin tehtävän eräs parhaista puolista on se, että melkein mihin tahansa kysymykseen on löydettävissä vastaus, sillä apua ja asiantuntemusta on todella tarjolla.

Ehkä polttavin ongelma asuntopoliittisesti on silti se, että asuntojen hintataso erityisesti vuokramarkkinoilla suurissa kaupungeissa ja asutuskeskuksissa on nousemassa kovin korkeaksi. Asuntoja ei ole rakennettu riittävästi sinne, missä niitä eniten tarvitaan. Aiemmat toimenpiteet ovat olleet oikeansuuntaisia, mutta riittämättömiä. Nyt on puettu työhanskat käteen ja haettu kuokat varastosta. Uuden korkotukilainamallin, yleishyödyllisyyslainsäädännön ja omakustannusperiaatteen roolin avulla saadaan aikaan kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja niitä tarvitseville. Lisäksi valtion omistama Kruunuasunnot on ottamassa roolia. Haluan sen rakennuttavan paljon uusia koteja ihmisille.

Valtioneuvoston jäsenenä minua työllistävät toki muutkin poliittiset asiat. Sote-uudistus, eläkekysymykset ja monet muut ovat päivittäin keskusteluissa. JHL on ottanut vahvasti roolia näissäkin asioissa, mistä olen liiton jäsenenä tyytyväinen. Nyt toteutetaan suurinta hyvinvointivaltiota kehittävää projektia vuosikymmeniin ja jokaista tarvitaan. Ennen kaikkea ay-liikkeen vastuuta kantava rooli on keskeinen. Kunta- ja palvelurakenteita uudistettaessa työntekijöiden äänen kuuluminen on hyvin tärkeää. Sieltä otettavat säästöt tarkoittavat usein käytännössä ihmisten työpaikkojen vähenemistä ja työolojen heikkenemistä. Siksi asioista on puhuttava muutenkin kuin pelkkinä lukuina ja lakipykälinä.

Tämän kaiken keskellä olen tyytyväinen siihen, että Suomessa on saatu aikaan työllisyys- ja kasvusopimus, työmarkkinarauha ja yhteinen näkemys siitä, miten näistä taloudellisesti vaikeista ajoista selvitään. Paremmat ajat siintävät jo näköpiirissä. Niitä kohti on kuljettava töitä tehden ja arjesta iloiten.

Julkaistu kolumnina JHL 249:n jäsenlehdessä joulukuussa 2013.