Tulevan kevään aikana eduskuntaan on tulossa jälleen paljon isoja asioita, muun muassa työmarkkinatukiuudistus, josta työryhmä teki hiljan omat esityksensä.

Kevään aikana tullaan takuuvarmasti käymään paljon keskustelua myös ulkopolitiikasta. Eduskunta käsitteli joulun alla asiaa koskevan selonteon ja parhaillaan on valmistelussa mm. EU:n nopean toiminnan joukkojen perustamiseen liittyvät kysymykset.

Myös presidenttipeli alkaa jo näkyä ja keskustelu sen kun tiivistyy samassa suhteessa kun ensi vuoden Tammikuu lähestyy. Viime aikojen muotia ovat olleet erilaiset hyökkäykset presidenttiä kohtaan, mikä on selvää, kun vaalit lähestyvät. Ja totta kai keskustella saa ja pitääkin, ei siinä mitään. En kuitenkaan oikein tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa, kun Jukka Tarkka nimittää Aamulehden sivuilla istuvaa presidenttiämme ”reppanaksi”. Taitaa olla entisten nuorsuomalais-reppanoiden vaikea niellä, että presidenttimme on fiksu, sosiaalinen, taitava ja sympaattinen – ja vieläpä nainen.

Myös syrjäytymisen ehkäisy ja köyhyyden vähentäminen puhututtaa tulevan kevään aikana. Viime jouluna budjettia hyväksyessään eduskunta edellytti, että hallituksen on valmisteltava toimia, jotka auttavat kaikkein vähävaraisimpien ihmisten asemaa. Tämä on tosi tärkeää, ja kevään aikana katsotaan, mitä esityksiä alkaa tulla.

Myös kansanedustajakollegani Kimmo Kiljusen työharjoitteluviikko vanhustenhuollon parissa on saanut paljon huomiota osakseen. Itse pidän tätä hyvänä ideana, enkä oikein ymmärrä miksi tästäkin on joku kollega jossain vetänyt herneen nenään ja paheksunut moista.

Oikeastaan Kimmon idea on ihan samaa asiaa, mistä olen itsekin paljon puhunut. Jo vuosia sitten sain nimittäin idean ”sosiaalisesta maanpuolustuskurssista”. Suomessahan järjestetään säännöllisesti maanpuolustuskursseja, joissa jaetaan tietoa yhteiskunnallisille vaikuttajille maan puolustukseen ja turvallisuuteen liittyvistä asioista.

Tämä perinteinen turvallisuus on tärkeä asia. Kuitenkin myös ns. ”sosiaalinen turvallisuus” on tärkeää: se, että yhteiskunnan palvelut ja sosiaaliset turvaverkot toimivat. Ja meidän päättäjien on oltava kärryillä siitä, mitä arki on esim. juuri vanhusten hoivalaitoksissa, sairaaloissa jne.

Tästä innostuneena esitin silloiselle hallitukselle, että alettaisiin järjestää niin sanottuja ”sosiaalisia maanpuolustuskursseja”. Idea oli, että ne suunnattaisiin poliittiselle, taloudelliselle ja virkamieseliitille. Meidän kansanedustajien lisäksi kursseille olisi laitettava niin ministerit, sailakset kuin nallewahlroositkin. Kaikki, jotka valtaa tavalla tai toisella pääsevät käyttämään. Kurssilla käytäisiin läpi sosiaali-, terveys- ja koulupuolen tosiasiallinen tilanne ja tutustuttaisiin eri laitosten arkeen paikan päällä.

Hallituksen silloinen sosiaaliministeri Sinikka Mönkäre innostuikin ideasta ja vastasi, että tätä aletaan suunnitella. Ja nyt, vuosia myöhemmin, on alkanut toimia ns. vaikuttajakurssi, joka keskittyy näihin sosiaalisiin kysymyksiin. Itse en ole vielä tätä melko tuoretta kurssia käynyt, joten en tiedä täsmällisesti, mitä kaikkea se pitää sisällään. Toistaiseksi se ei ainakaan ole niin pitkälle mennyt, että osallistujat olisivat oikein harjoittelussa, töissä alalla, joitakin päiviä.

Kimmon idea vei siis tätä sosiaalisen kurssinkin ideaa arjen tuntemuksesta eteenpäin hienolla tavalla. Mikä tosiaan estää meitä päättäjiä menemästä omaehtoisesti tutustumaan alueemme laitoksiin ihan konkreettisen työn muodossa?

Itsekin sain intoa kokeilla. Tähän asti olen minäkin paljon eri laitoksissa käynyt tutustumassa paikan päällä, mutta ihan työhön en ole hoksannut pyrkiä. Niinpä jo nyt olen sopinut, että ensi kesän lopulla menen kolmeksi päiväksi päiväkotiin ja pariksi päiväksi sen jälkeen vanhuspuolelle. Tamperelaiset ko. aloilla työskentelevät valtuutettutoverini, Anne Tervo ja Sirpa Koivisto, ovat jo luvanneet auttaa. Anne ottaa minut päikkyyn ja Sirpa mukaansa työhön Koukkuniemeen. Toki on selvää, ettemme me alalle kouluttamattomat maallikot saa olla häiriöksi ja aiheuttaa ”työharjoittelullamme” itse asiassa lisää työtä. Idean on oltava, että teemme sen minkä osaamme ja missä voimme olla avuksi ja näin saamme konkreettisen kosketuksen arjen työhön. Hyvä juttu!

(julkaistu KTV:n yhdistys 249 jäsenlehdessä helmikuussa 2005)