Sosialidemokratia muuttaa maailmaa. On varsin vaikuttavaa ajatella suomalaisen työväenliikkeen yli satavuotista historiaa ja saavutuksia. Työväenliike syntyi puolustamaan heikompien oikeuksia, taistelemaan työväestön inhimillisen elämän puolesta. Taisteltiin köyhyyttä, kurjuutta ja nälkää vastaan, tasa-arvon puolesta.

Ja maailmaa on muutettu. Vuosikymmenien sitkeällä, rankalla ja pyyteettömällä työllä on parannettu työväestön elinoloja, inhimillistetty työelämää, luotu hyvinvointipalvelut…sitkeästi askel askeleen perään.

Sosialidemokraattien yli sadan vuoden uurastus on saanut aikaan sen, että Suomessa on vähiten maailmassa lahjottavia virkamiehiä. Meillä ay-liike saa äänensä kuuluviin ilman katumellakoita. Talvisota käytiin yksissä tuumin. Tänä päivänä Suomessa on kilpailukyvyltään maailman ykkösiin rankattu hyvinvointiyhteiskunta julkisine palveluineen.

Maailmaa tulee voida edelleenkin muuttaa. Työtä riittää Suomessa, Euroopassa ja maailmalla. Minä ainakin uskon, että kun maailmaa halutaan muuttaa paremmaksi, se on tehtävä nimenomaan sosialidemokraattien toimin, sosialidemokraattisten arvojen ja aatteen pohjalta.

 

Suuri väistämätön?

Siksipä joskus ihmetyttää tietynlainen sopeutumisen trendi. Ajatellaan, että maailma ja yhteiskunnat joka tapauksessa muuttuvat johonkin suuntaan. Meidän on vain otettava tämä annettu suunta ja sopeutettava omat arvomme, ideologiamme ja aatteemme olemassa olevaan ja joka tapauksessa tapahtuvaan kohtaloonko vai näkymättömän käden ohjaamaan ”suureen väistämättömään”?

Jumalauta – eihän se näin voi olla! Sosialidemokratiahan muuttaa maailmaa. Ihan varmasti on niin, että ”väestö ikääntyy ja rahat eivät riitä kaikkeen ja että tarvitaan uusia toimintatapoja ja että kaikki ei voi säilyä muuttumattomana”. Tämähän on se mantra, jota me kaikki hoemme, kun olemme mahdottoman vaikean tehtävän edessä ja on saatava selvää, mitä tämä kaikki tarkoittaa ja miten me tästä oikein selviämme.

Sosialidemokratia on aina uskonut ihmiseen. Näin sanotaan jo keskusteluaineistomme päälauseissa. Niinpä minäkin haluan uskoa ihmiseen ja uskon ihan oikeasti, että lähes kaikki sosialidemokraattiset toimijat ymmärtävät edellä mainitun mantran isot haasteet ja ovat valmiita uudistuksiin sekä ovat niitä tehneetkin viime vuosina.

Siksipä ainakin minua hieman häiritsee jotkut meidänkin parissa lisääntyvässä määrin esitetyt puheenvuorot, joissa sävy on vähän sellainen, että jos et purematta niele Evan raportteja tai IMFn ja OECDn oppeja, niin olet vanhanaikainen keskustelun jarru tai et yksinkertaisesti ymmärrä, että kaikille ei voi antaa kaikkea. Tai olet, mikä pahinta, kansanedustaja, joka haluaa vain luvata kaikille kaikkea kantamatta vastuuta.

Mutta eihän aina tarvitse sortua lupaamaan ”kaikille kaikkea” ja näin nakertaa politiikan uskottavuutta, vaikka ei olisikaan valmis hyväksymään totuutena, että yksityinen on parempi kuin julkinen tai että työtön saataisiin työhön, kun vähän nirhaistaisiin työttömyysturvaa.

Ikääntymisen tuoman haasteen tai vaikkapa globaalin maailman voi havaita, vaikka niitä vallitsevia Evan ja kumppaneiden ”ainoita oikeita” oppeja näiden hallitsemiseksi voikin katsoa kriittisin silmin.

Keskusteluahan me kaikki haluamme. Eikö siis keskustelua ole kritiikkikin ”suuria väistämättömiä” oppeja kohtaan? Siksipä on tyhjänpäiväistä tänä päivänä asettua barrikadeille sen suhteen kuka on hyvä tai huono sosialidemokraatti, kuka edistyksellinen, kuka vanhanaikainen. Keskustellaan, totta vie.

 

Politiikka on kai edelleenkin tahdon asia

Lähdetään siitä, että sosialidemokratia muuttaa maailmaa. Se on sitä tehnyt jo vuosisadan eikä ole mitään syytä, etteikö se siihen enää pystyisi. Maailma muuttuu toki koko ajan ilman meitä sosialidemokraattejakin. Meiltä ei lupaa siihen kysellä, vaikka joskus niin soisinkin. Mutta se uusi muuttunut ja muuttuva maailma voi olla monenlainen. Globalisaatio voi olla hallittu tai hallitsematon. Talouden arvot voivat jyrätä tai sitten demokratia, sosiaaliset ja ekologiset arvot muodostavat reunaehdot kaikelle muulle.

Se, millainen globaali maailma on, perustuu edelleen ihmisten keskenään tekemiin sopimuksiin eli arvovalintoihin, jotka pohjaavat aatteisiin. Se on politiikkaa, joka kai edelleenkin on tahdon asia!

Sosialidemokraattinen liike ei voi missään mielessä seisoa tumput suorana sen tosiseikan edessä, että neljä miljoonaa lasta menehtyy vuosittain aliravitsemuksen seurauksena. Eikä työväenliike varmasti halua kohauttaa harteitaan sille tosiseikalle, että rikkain viidennes maailman väestöstä ansaitsee 86 prosenttia globaalista tulonjaosta, kun taas köyhin viidennes ansaitsee 1,4 prosenttia siitä.

Sosialidemokraatit loivat aikanaan tänne Suomeen hyvinvointiyhteiskunnan. Se oli paikallisesti tapa saada vapaana jylläävät markkinavoimat kuriin. Hyväksi rengiksi niin kuin sanonta kuuluu. Jos olemme tähän urakkaan täällä pystyneet, niin miksi ei työväenliikkeen koko maailmanlaajuinen perhe yhdessä pystyisi laittamaan maailmanlaajuisesti markkinavoimille ihmistenkokoisia suitsia kaulaan?

Kun teemme omia visioitamme Euroopasta ja maailmasta ei pidä nynnyillä tai jaaritella niitä näitä ja puhua Suomen tavoitteista. Suomi on enimmäkseen porvarillinen, kaksi kolmasosaa äänistä menee porvaripuolueille. Puhutaan rohkeasti siitä, mitä sosialidemokraatit haluavat. Ei ”pohdita” ja ”harkita” ainakaan kaikkia asioita, vaan ”vaaditaan” ja ”edellytetäänkin” joitakin asioita.

Mitä, jos kokeiltaisiin seuraavaa tyyliä:

– Sosialidemokraatit tekevät töitä sen eteen, että afrikkalaiset imeväiset eivät enää joutuisi kuolemaan helposti parannettavissa oleviin tauteihin eivätkä lapset nälkään. Tämä edellyttää muutoksia kauppapolitiikkaan ja kehitysapuun. Suomalaisten sosialidemokraattien kanta on, että esim. EU:n maatalouspolitiikan tulee enemmän tukea kehitysmaiden tuotteiden tuontia Eurooppaan.

– Lisäksi sosialidemokraatit sitoutuvat tekemään työtä nobelisti Tobinin esittämän lyhytnäköisiä ja vastuuttomia sijoituksia verottavan valuuttaveron saamiseksi maailmalle ja sitoutuvat kestävän kehityksen tavoitteisiin. Suomalaiset sosialidemokraatit sitoutuvat Euroopan unionissa, YK:ssa – ja Suomen hallituksessa omalta osaltaan näihin kansainvälisen solidaarisuuden ja viisaan tulevaisuudensuunnittelun vaatimiin tavoitteisiin. Se kuinka pitkälle vääntövoima riittää, jää suomalaisten äänestäjien ja eurooppalaisten yhteistyökumppaneiden ratkaistavaksi.”

 

Ideologinen menestystarina ei ole lopussa

Samaa otetta toivon kotimaan näkövinkkelistä maailmaa katsovaan hyvinvointivisioon. Ei keskitytä vain puutteellisesti raportoimaan kulunutta lähimenneisyyttä ja vaatimaan jo osittain toteutuneita tai toteutumassa olevia asioita, vaan haetaan sosialidemokraattien ihanneratkaisuja. Niitä, joita me innoissamme ja aatteen hehkuessa otsallamme olemme valmiita viemään eteenpäin.

Sillä tätä meiltä halutaan: intoa ja aatteen hehkutusta. Näytetään ja kerrotaan ihmisille keitä me oikein olemme. Me olemme tottuneet saamaan tuloksia aikaan. Olemme luotettava valtiohoitaja. Se on hyvä. Mutta niin valtiohoitaja ei tarvitse olla, että laittaisimme upeat arvomme, hienon aatteemme ja kaiken sen kulissien takana tekemämme puurtamisen piiloon. ”Hei, me olemme sosialidemokraatteja, ideologisia ja värikkäitä. Meillä on tällainen aate, ja näitä asioita me tavoittelemme täysillä! Ja politiikka on tahdon asia”. Tämä olkoon viestimme.

Hyvinvoinnin visioinnissa minä lähtisin liikkeelle siitä, mistä visioasiakirjakin. Sosialidemokraattien rakentama hyvinvointiyhteiskunta on ollut menestystarina. Uskon, että se on sitä tulevaisuudessakin.

Näyttöä menestyksestä on. Kansainvälisissä kilpailukykytutkimuksissa Suomi on viime vuosina pärjännyt loistavasti. Meidät on rankattu kilpailukyvyltämme maailman kärkimaiden joukkoon. Tämä siksi, että meillä on korkea koulutuksen taso, sosiaalista eheyttä edistävät hyvinvointipalvelut ja sosiaalinen turvaverkosto sekä korkea ympäristönsuojelun taso.

Samoin erinomaiset Pisa-tutkimukset kerta toisensa jälkeen osoittavat, että koulujärjestelmämme on maailman kärkeä. Suomalaisnuorten osaaminen on OECD-maiden huippuluokkaa matematiikassa, luonnontieteissä, lukutaidossa sekä ongelmanratkaisutaidoissa.

Koululaistemme matematiikan osaamisessa korostuu tasaisuus. Heikkojen oppilaiden osuus on meillä vähäinen muihin maihin verrattuna ja sukupuolierotkin ovat pienet. Kodin tausta näkyy, mutta onneksi Suomessa kodin sosioekonomisen taustan vaikutus oli kuitenkin selvästi vähäisempi muihin OECD-maihin verrattuna. Myös koulujen väliset erot ovat meillä pienimmät.

Nämä tulokset todistavat sitä, että yhtenäinen peruskoulumme, joka takaa maksuttoman opetuksen kaikille lapsillemme, on paitsi tasa-arvoistava, samalla myös huipputuloksia tuottava. Vanha porvareiden masinoima haukkumasana ”tasapäistävä” joutaa viimeistään nyt roskakoriin.

 

Veijaritarinoita

Hyvinvointiyhteiskunta on edistänyt kilpailukykyämme. Siis aivan päinvastoin kuin nallewahlroosit ja muut veijarit nykypäivänä väittävät. Heidän suurin kirosanansahan on hyvinvointiyhteiskunnan ”ylimitoitetut” palvelut ja korkea verotuksemme. Jostain kumman syystä vingutaan yksityistetyn ”kukin pärjää omillaan” – mallin perään, vaikka moni tietää kokeilemattakin sen epäonnistuneeksi mm. Englannissa thatcherismin tuloksia muistellessaan.

Hyvinvointiyhteiskunta tulee jatkossakin edistämään kilpailukykyämme. Voi ollakin niin, että kansainvälinen huippuosaaja, joita meille pitäisi kuulemma houkutella vain alhaisen veroprosentin voimin, arvostaakin hyvinvointijärjestelmämme verovaroin kustannettua laadukasta kaikille maksutonta koulujärjestelmäämme tai sitä, että lapsi saa hyvän päivähoidon.

Siitäkin huolimatta, että jopa markkinavoimat itse ovat tutkimuksissaan rankanneet Suomen hyvinvointiyhteiskunnan kilpailukyvyltään kärkisijoille, olemme viime vuosikymmeninä oppineet lähestulkoon vapisemaan, kun kansainvälinen herra (rouva?) markkinavoima on jyrissyt meille milloin ”liian laveasta julkisesta sektoristamme” milloin ”liian korkeasta verotuksestamme”. Olemme nöyrän kunnioittavia IMF:n ja OECD:n oppien ja ojennuksien edessä. Samaan aikaan ei ole tapana ajatella, että myös tavallinen tossuntallaaja on markkinavoima. Ja hän saattaakin olla hieman eri mieltä siitä, ovatko pahan päivän varalle luotu sosiaaliturva ja julkinen terveydenhuolto vain harmittavia esteitä markkinavoimien vapaalle jylläämiselle.

 

Ei keksitä pyörää uudestaan

Suomessa työväenliike on luonut yhteiskuntamallin, joka perustuu verovaroilla tuotettuihin tasa-arvoa edistäviin julkisiin palveluihin ja sosiaaliturvaverkostoon. Työntekijöillä on maassamme suhteellisen turvattu asema ja meillä on vahva ammattiyhdistysliike. Tämä malli on edistänyt yhteiskunnan vakautta ja sitä miltei kadehditaan useassa maassa.

Siksipä on mielestäni turhaa lähteä keksimään pyörää uudestaan. En oikein tiedä, miksi meidän pitäisi puhua ”uudesta hyvinvointiyhteiskunnasta” kun tämä olemassa oleva pohja on ihan hyvä. Sitä voidaan parantaa, tehostaa, hakea uusia yhteistyömalleja tai tehdä entistä enemmän arvovalintoja.

Mutta jos puhutaan ”uudesta hyvinvointiyhteiskunnasta” se kuulostaa mielestäni vähän liikaa ”jyrkikataismaiseltakokoomuslaiselta”. Retoriikkaahan se onkin. Ei kai kukaan meidän puolueessamme lähde siitä, että hyvinvointiyhteiskunnan perusidea tarvitsisi romuttaa. Toisin on oikeistopuolueissa, joissa usein haluttaisiin ainakin vähän romuttaakin, muttei oikein uskalleta sanoa sitä ääneen. Kansa arvostaa hyvinvointipalveluja. Siksi niiden nimeen on vannottava vaalien alla vaikka hampaat irvessä. Kuvaavaa oli, että viime kunnallisvaalien alla Hesarin kyselyssä kaikki puolueet vastasivat, että ykkösteema on hyvinvointipalvelut. Etsi siinä sitten eroja. Siksipä olin ihan ylpeä, kun varsinaisissa keskusteluissa puheenjohtajamme suulla tuotiin selkeästi esiin, että meillä ei hyväksytä ohjelmallisia yksityistämisiä. Näin.

 

Kyllä kansa tietää…ihan oikeastikin

Uusia ratkaisuja voidaan hakea ja varmasti pitääkin hakea, kun edessä on mm. väestön ikääntyminen. Vaikka maailmaa muutammekin, emme sille voi tietenkään mitään, että tämä kehitys tuo meille lisää kustannuksia ja haasteita työmarkkinoille. Siksi on tärkeää, meidän sosialidemokraattien jos keiden, visioida miten tämä mielestämme tulisi hoitaa.

Visiosivujenkin keskusteluissa ollaan vähän moitiskeltu ihmisten jatkuvia vaatimuksia. Ajatellaan, etteivät velvollisuudet enää kiinnosta, ainoastaan oikeudet. Ovatko ihmisten tarpeet loputtomat? Vaativatko ihmiset aina lisää? Vai ymmärtäisivätkö hekin suuremmaksi osaksi, että asioita joissain tilanteessa on laitettava tärkeysjärjestykseen eikä kaikkea ja aina uutta voi saada? Minä haluaisin tässäkin kohtaa uskoa ihmiseen. Ei varmasti ole niin, että aina ja kaikkialla vain oma napa ja omat edut ovat ne tärkeimmät. Totta kai sellaisiakin tilanteita on, että itse kullekin tulleita senttejä ja euroja käydään tarkkaan läpi, mutta väitän, että myös kokonaisuuksia ymmärretään, jos ne ylipäätään ovat ihmisille hahmottuneet.

Poliittisten puolueiden ja poliittisten toimijoiden iso haaste on tuoda esiin näitä seikkoja. Jos ihmiset kokevat, että politiikassa tehdyt arvovalinnat ovat oikeudenmukaisia, ne hyväksytään.

Mekin jaksamme aina ohjelmissamme kirjoittaa siitä, että ihmiset tutkimusten mukaan maksaisivat jopa enemmän veroa, jos sillä saadaan paremmat koulutus-, sosiaali- ja terveyspalvelut. Miksi sitten itse emme oikein tätä tahdo uskoa, vaan liian usein tuudittaudumme siihen ”suuren väistämättömän” markkinoimaan totuuteen, että veroja on kerta kaikkiaan laskettava, kun on se verokilpailu ja kaikki.

Hyvinvointivisiosivujen tausta-artikkeleissa on mm. SAK:n ekonomisti Olli Kosken hyvä kirjoitus verokilpailusta. Se osoittaa ytimekkäästi harhaksi ne ”suuren väistämättömän” oppiin kuuluvat hokemat, että maassamme olisi sietämätön verotus, joka olisi este kaikelle kasvulle ja että turpaan tulee verokilpailussa, jos mitään ei tehdä.

Summa summarum: teemme mitä hyvänsä ja visioimme mitä hyvänsä, on lähtökohtana pidettävä sitä, että sosialidemokratia muuttaa maailmaa, ei vain sopeudu väistämättömään joidenkin yleisten totuuksien nimissä markkinoitujen oppien edessä. Valinnat, joita tänä päivänä teemme, ovat edelleenkin aina arvovalintoja ja ideologisia valintoja. Niitä samanlaisia valintoja, joita olemme tehneet, kun olemme rakentaneet hyvinvointiyhteiskuntamme. Nostetaanpa sitten opiskelijoiden asumislisää tai lasketaanpa varakkaimpien verotusta. Arvovalintoja yhtä kaikki.

 

Vapaus, tasa-arvo ja solidaarisuus

Mahdollisuus tehdä valintoja ei siis ole kadonnut mihinkään, vaikka elämmekin globaalissa taloudessa uudella vuosituhannella. Ei, vaikka niin voisi luullakin, kun lukee Eva -raporttien ”ainoita totuuksia”. Meidän valintamme ei tarvitse olla tämän vakiostandardin mukainen. Meidän vastauksemme on sosialidemokraattien vastaus.

Perinteiset arvomme vapaudesta, tasa-arvosta ja solidaarisuudesta eivät ole myöskään kadonneet mihinkään. Ne ovat entistä ajankohtaisempia globaalissa maailmassa. Hyväksi esimerkiksi käy koulutus. Työväenliikkeessä on jo historiansa alussa ajateltu, että edellytys työväestön tasa-arvon saavuttamiseksi oli sivistyksellinen tasa-arvo. Se, että jokaisella ihmisellä olisi tasavertaiset mahdollisuudet oppia, osata ja tietää – olla täysi kansalainen. Vaikka maailma on nyt erilainen, ovat haasteet perustaltaan samat. Kukaan ei saa syrjäytyä tiedollisesti ja taidollisesti tietoyhteiskunnassamme.

Voimme ylpeinä edelleenkin tavoitella sivistyksellistä tasa-arvoa ja korostaa koulutusta aina pienten lasten esikoulusta aikuiskoulutukseen saakka. Unohtamatta vapaata sivistystyötä, joka osaltaan vahvistaa perinteisiä ja ajankohtaisia arvojamme demokratian, osallisuuden ja täyden kansalaisuuden vahvistamisesta.

Solidaarisuus voi olla perinteisen solidaarisuuden lisäksi tänä päivänä solidaarisuutta ympäristöä kohtaan. Eläköön jokaisen ihmisen oikeus, myös lastenlastemme ja tulevien ihmisten oikeus, puhtaaseen ilmaan, veteen ja ruokaan. Ilman, että lyhytnäköinen voitontavoittelu nämäkin töhrii.

Toivon tätä ympäristöulottuvuutta mukaan visiopaperiimmekin. Verotusosuudessa on pohdittava, millaisia olisivat sosialidemokraattiset linjaukset ympäristöveroihin. Miten saastuttaja saadaan maksamaan? Tämän yhtälön on toimittava niin, ettei teollisuuden kustannuksia maksa viime kädessä pienituloinen ihminen. On myös pohdittava, kuinka paljon ympäristöinvestoinneilla pystymme lisäämään työllisyyttä. Hankitaan uusia Nokioita ympäristöteknologialla tai satsataan eläinkokeille vaihtoehtoisten menetelmien kehittelyä: kasvualoja maailmalla tulevaisuudessa.

Vapaus on edelleenkin vapautta johonkin. Se on oikeutta hyvään elämään, vapautta osallistua, vapautta luoda, vapautta olla onnellinen. Sosialidemokraatille toiset vapaudet (vapaus syödä) ovat myös tärkeämpiä kuin toiset (vapaus ostaa Ferrari verotta). Asiat pitää todellakin asettaa oikeaan tärkeysjärjestykseen.

Vapaudesta kun puhutaan, markkinavoimien ei tule olla täysin vapaat. Sosialidemokraattien tehtävänä on pistää hurlumheimeno aisoihin. Tänä päivänä firmat eivät enää irtisano vain taloudellisen pakon edessä, vaan pikemminkin pörssikurssien nostamiseksi samalla, kun tehdään voitollista tulosta. On saatava pelisääntöjä markkinavoimille, jotka estävät sen, että tuotantoa heitellään aina sinne, missä kulloinkin työntekijöiden palkat ovat alhaisimmat, työehdot huonoimmat, ympäristönormit olemattomimmat ja verotus matalinta.

Visiopaperissa ja keskusteluaineistossa pohditaan oikeuksia ja velvollisuuksia. Todettakoon, etten halua, että yhteiskunta määrää, koska lasten on tultava kotiin. Mutta haluan, että yhteiskunta huolehtii siitä, että vammainen lapsi saa käyttöönsä henkilökohtaisen avustajan. Hyvinvointipalvelut eivät ole holhoamista. Se, että se kantaa vanhemmillekin kuuluvan osan kasvatusvastuusta, on.

Hyvinvointivisiossa asuminen ja asuntopolitiikka eivät saa jäädä huomiotta. Kysehän on ihmisten kodeista. On sanomattakin selvää, että oma koti on yksi keskeisimpiä asioita, joka vaikuttaa elämisemme laatuun. Jokaisella pitäisi olla oikeus kotiin, ihan kohtuullisen mukavaan sellaiseen ja vieläpä kohtuuhintaiseen.

Toverit: sosialidemokratia muuttaa maailmaa. Se on sitä paljon muuttanut ja sen tehtävä on sitä edelleenkin muuttaa. Sosialidemokratian perinteiset arvot ja aate ovat täysin ylivoimaisia, upeita ja ajankohtaisia, kaikkea muuta kuin vanhentuneita.

Visiomme luokoon meidän unelmamme. Ei mitään harhakuvaa tai utopiaa, vaan unelman, jota ylpeästi lähdemme toteuttamaan. Tämä ei ole haikailua, tämä on realismia.

(kolumni SDP:n visiokeskusteluun puoluekokouksen alla)