Elämme aikoja, joina liian moni ihminen saa irtisanomislapun käteensä ”kiitokseksi” pitkästä työrupeamasta. Meillä on myös ennätysmäärä nuoria työttömiä.

Luulisi olevan selvää, että kaikki tehdään, mitä voidaan, jotta työpaikkoja syntyisi ja jotta työttömiksi joutuneista ihmisistä pidettäisiin huolta. Ikävä totuus kuitenkin on, että olemme saavuttaneet maailmalla kyseenalaista kunniaa sen suhteen, paljonko olemme valmiita satsaamaan työllisyystoimiin.

Tuore Oecd:n maaraportissa Suomi on peränpitäjänä, toiseksi viimeisenä, mitä tulee työllisyysmäärärahojen käyttöön. Työttömiä siis on ennätyspaljon – työllisyysmäärärahoja kansainvälisessä mittakaavassa ennätysvähän! Kuvaavaa on, että esimerkiksi Tampereella on helpompi päästä yliopistoon kuin työvoimapoliittiseen koulutukseen.

Hallituksen viimeaikaisista talouslinjauksista puuttuvat paitsi raha työttömyyden hoitoon, mutta valitettavasti muutakin: esim. Reumasairaalan toiminta olisi pitänyt turvata, nyt tilanne on kohtuuton. Samoin liopistoilla on nähty jo yt-neuvotteluja. Miten tämä käy yhteen lupausten kanssa, joiden mukaan yliopistojen rahoitus ja henkilöstön asema turvataan?

***

Myös elvytystoimiamme, joilla periaatteessa synnytetään uusia työpaikkoja, on kritisoitu kansainvälisesti. Hallitus on ”elvyttänyt” tekemällä valtionveroon veronkevennyksiä. Samaan aikaan kunnat on jätetty vaille riittävää tukea. Seurauksena kunnissa leikataan palveluja, korotetaan veroja, lykätään investointeja ja lomautetaan henkilöstöä. Tämä näkyy vanhusten hoivan heikkenemisenä, koulujen ryhmäkokojen kasvattamisena ja mielenterveyspotilaiden ja omaishoitajien tilanteen huonontumisena.

Näin sitten laitetaan pikkupirpanat ja vanhukset laman maksajiksi.

Tätä 85 prosenttisesti veronkevennyksillä toteutettua ”elvytyslinjaa”, joka ei luo työpaikkoja vaan heikentää palveluja, ovat kritisoineet opposition lisäksi mm. OECD, EU:n komissio ja monet talousoppineet.

***

Ja nyt, kun ensin on annettu liian runsaita veronkevennyksiä elvytyksen nimissä, ollaan sitten väärässä suhdannetilanteessa kiristämässä välillistä arvonlisäveroa. Kun uusi talouskasvu on vasta orailla, ei sitä pidä leikata heikentämällä ihmisten ostovoimaa. Pienituloista kirpaisee joukkoliikenteen tai lääkkeiden kallistuminen.

Talouspoliittisesti viisasta ja sosiaalisesti reilumpaa olisi lykätä arvonlisäveron nostoa odottamaan ”parempia” aikoja.

(julkaistu kolumnina Pirkanmaan Sanomissa huhtikuussa 2010)