Olemme viime aikojen uutisraporteista nähneet, miten Suomessakin yksityiset terveyspalvelut jatkavat kasvuaan. Tällä hetkellä neljännes terveyspalveluista tuotetaan yksityisellä puolella, tulevina vuosina osuuden arvellaan kasvavan jopa kaksinkertaiseksi. Erityisesti työterveydenhuolto on tukevasti yksityisissä käsissä: peräti 60 prosenttia työterveyspalveluista tuotetaan yksityisesti. Samaan aikaan tiedämme, että ison osan näitä palveluja tuottavaa mm. terveystaloa ollaan kansainväliselle pörssiyhtiölle.

Katselin eräänä aamuna, kun Huomenta Suomessa toimittaja haastatteli arkkiatri Risto Pelkosta. Toimittaja taisi yrittää saksalaisen yksityisestä lääkäriasemasta kertovan reportaasin perusteella saada arkkiatrin sanomaan että ”Saksan tie on meidänkin tiemme”.

Arkkiatri pysyi tämän yksityistämisen into -tykityksen alla kuitenkin horjumattomana julkisen terveydenhuollon puolustajana. Hän toisti useaan otteeseen viisaita sanoja: että Saksan vakuutuspohjainen järjestelmä on suomalaista kalliimpi ja että kaikkien kansainvälisten tutkimusten perusteella suomalainen terveydenhuolto on hyvää.

Arkkiatri korosti myös, että yksityisessä terveydenhuollossa on kyse voitontavoittelusta; kansainväliset yritykset ovat olemassa tuottaakseen voittoa osakkeenomistajilleen. Tässä pelissä julkisen terveydenhuollon käsiin jää se osa terveydenhuoltoa, joka ei kannata. Kuntien ylläpitämien terveyskeskuksien palveluihin joutuvat turvautumaan vain syrjäytyneet, työttömät ja vanhukset, kun kaikkein terveimmät ja varakkaimmat ihmiset hoidetaan valtion kustannuksella yksityisessä työterveydenhuollossa. Järjestelmä on – arkkiatrin sanoin – ”todella epäreilu”.

Olen huolissani tästä yksityistymiskehityksestä Suomessa. Täällä aiheellisesti on kannettu huolta kasvaneista terveyseroista eri ihmisten välillä. Monta kertaa on erilaisiin ohjelmiin kirjattu tavoitteeksi terveyserojen kaventaminen.

Nykyisenkin hallituksen ohjelmassa lukee komeasti: ”Sosiaali- ja terveyspolitiikan tavoitteena on edistää terveyttä, toimintakykyä ja omatoimisuutta sekä kaventaa eri väestöryhmien välisiä terveyseroja.” Miten ihmeessä teemme sen, jos sallimme tämän kehityksen terveysjärjestelmämme osalta jatkuvan? Terveyserojen kaventaminen edellyttää, että ihmisellä on oikeus valita myös laadukkaat julkiset palvelut, ei niin, että niitä on saatavissa vain rahalla.

Tässä yhteydessä on syytä kysyä hallituksen arvovalintojen perään. Tässä vaikeassa taloustilanteessa olisi hyvin tärkeää huolehtia kuntien rahoituksesta, muuten väkisinkin mm. julkisten terveyspalvelujen taso tulee laskemaan, kun rahaa ei ole kylliksi.

Kuitenkaan tuoreessa elvytyspaketissaan hallitus ei taaskaan esittänyt toimia, joilla turvattaisiin kuntien riittävä rahoitus, vaikka tiedossa on, että kuntien rahoitustilanne tulee heikkenemään hyvin voimakkaasti. Yhteisöverotuottojen ennustetaan laskevan jopa 40 % ja kunnallisverojen toteutuminen plusmerkkisenä on vaakalaudalla jo kuluvana vuonna. Tämä tietää monessa kunnassa veronkorotuksia, leikkauslistoja, lomautuksia ja investointien lykkäämisiä.

Esimerkiksi Tampereen kaupungissa yhteisöverotuotot tulevat vähenemään 30 miljoonalla eurolla ja yhteensä alijäämää on syntymässä kuluneelle vuodelle 50 miljoonaa. Tämän vuoksi porvaririntama jo pohtii palvelujen supistuksia, vaikka vielä syksyllä esitettiin kauniita lupauksia palvelujen parantamisesta.

Palvelujen leikkaukset ovat lyhytnäköistä politiikkaa. Toivon, että viime laman aikana tehtyjä virheitä ei nyt toistettaisi, silloinhan työllisyydestä huolehtiminen oli käytännössä ö-mapissa ja kuntien palveluja leikattiin rajusti.

Näistä virheistä on maksettu isoa laskua monta vuotta eteenpäin lisääntyneinä ongelmina ja pahoinvointina ihmisten keskuudessa.

Valtion on nyt kannettava vastuunsa ja autettava kuntia. Kuntapalveluiden turvaamiseksi on rakennettava vahva tukipaketti – kuntien pelastusrengas – jonka avulla turvataan kuntien palvelut ja tuetaan kuntien investointeja.

Talouskriisin nimissä ei ole varaa rapauttaa kuntien rahoituspohjaa ja käytännössä sitä kautta ajaa kuntia entistä lyhytnäköisemmin ulkoistamaan palvelujaan. Jos kuntien rahoituspohja murretaan, tehdään käytännössä arvovalinta yksityisten palvelujen puolesta.

SDP:n eduskuntaryhmä esitti jo joulukuussa lisäpanostuksia kuntien valtionosuuksiin. Hallituksella ei kuitenkaan – ehkä ideologisista syistä – näytä olevan halua tukea kuntia niiden ihmisten arjen kannalta tuiki tärkeässä palvelutehtävässä. Kannattaisiko kuitenkin uskoa arkkiatrin viisaita sanoja.

(julkaistu 26.2.2009 JHL249:n jäsenlehdessä kolumnina)