Eduskunta ei käsittele kansalaisaloitetta perintöverosta – oppositiopuolueet tyrmistyivät

Ajankohtaista, tiedotteet

Hallitus ei halunnut käsitellä kansalaisaloitetta.

Jaan tämän tiedotteen siksi, että ratkaisussa on kyse on ennen kaikkea kansalaisaloitteen asemasta.

Olisi ollut äänestäjienkin kannalta reilua, että eri puolueiden kannat perintöveroon ja sen suuruuteen olisivat selvillä. Eduskuntakäsittely olisi tuonut myös esiin puolueiden erot ja perustelut.

 ***

Hallituspuolueet päättivät tiistaina, ettei eduskunnan valtiovarainvaliokunta tee mietintöä perintö- ja lahjaveron poistoa vaativasta kansalaisaloitteesta.

 

Oppositiopuolueet sdp, perussuomalaiset, vihreät ja vasemmistoliitto vaativat kansalaisaloitteen kunnollista käsittelyä, mutta hävisivät ratkaisevan äänestyksen valiokunnassa.

 – Tämä on ensimmäinen kansalaisaloite, johon eduskunnalla olisi toimivaltaa, mutta jonka se sivuuttaa mietintöä tekemättä, sdp:n Timo Harakka huomauttaa.

 – Vaikka yksikään meidän ryhmistämme ei kannata perintö- ja lahjaeron kumoamista, olisi sitä ajava kansalaisaloite ansainnut kunniallisen käsittelyn eduskunnassa, kuten kaikki muutkin kansalaisaloitteet.

 Vuonna 2012 säädetyn lain mukaan eduskunnan on käsiteltävä kansalaisaloite, mikäli sitä kannattaa vähintään 50 000 äänioikeutettua. Aloite on osoittautunut toimivaksi ja suosituksi väyläksi saattaa kansalaisille tärkeitä asioita eduskunnan käsittelyyn.

 – Kansalaisaloitekäytäntö täydentää edustuksellista demokratiaamme. Kyse on periaatteesta: kunnioitammeko me kansanedustajina kansalaisia ja heidän tahtoaan, vai sivuutammeko heille tärkeitä asioita, perussuomalaisten Ville Vähämäki sanoo. 

 Vihreiden Ozan Yanarin mukaan aloiteinstituutio on joutunut poliittisen taktikoinnin työkaluksi.

 – Jos kansalaisaloite näin periaatteellisesta ja kansalaisia suoraan koskettavasta asiasta jätetään käsittelemättä, heikentää se koko kansalaisaloitteen ajatusta.

 Vasemmistoliiton Kari Uotila oli aikoinaan mukana kansalaisaloitetta valmistelleessa työryhmässä.

 – Päätös olla tekemättä mietintö on häpeällinen, epädemokraattinen ja syö maata kansalaisaloiteinstituution alta. Onko niin, että käsittelyyn tulevat jatkossa vain hallitukselle mieleiset aloitteet, Uotila kysyy.

 Perintö- ja lahjavero jakaa voimakkaasti mielipiteitä. Valtiovarainvaliokunnan oppositioedustajien mukaan perusteellinen mietintökäsittely olisi mahdollistanut asian käsittelyn parhaan asiantuntijatiedon pohjalta.

 – Kyse on erittäin suuresta periaatteellisesta asiasta, joka puhuttaa myös vaalikentillä. Olisi äänestäjienkin kannalta reilua, että eri puolueiden kannat olisivat selvillä. Eduskuntakäsittely olisi tuonut esiin puolueiden erot ja perustelut, mietintöä vaatineet oppositioedustajat toteavat.