Liikunnan ja fyysisen aktiivisuuden edistäminen on otettava huomioon kaikessa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Kyse ei ole pelkästään liikuntapolitiikasta, vaan myös yleisestä yhteiskuntapolitiikasta. Esimerkiksi asuinalueiden hyvällä suunnittelulla voidaan hyvin edistää myös liikunnallista elämäntapaa, sanoo kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitanen puhuessaan TUL:n seminaarissa Arena 2014 – tapahtumassa Helsingissä.
– Erityisen tyytyväinen olen, että budjettiriihessä onnistuimme saamaan lisää rahaa juuri liikunnalle, nuorisolle ja kulttuurille. Veikkausvoittovarojen ylimääräinen purku mahdollisti lisäpanostamisen mm. lähiliikuntapaikkojen rakentamiseen ja nuorten työllistämiseen.
Urheiluseurat voivat lisämäärärahan avulla työllistää nuoria, jonka johdosta myös liikunnan harrastaminen mahdollistuu useammalle nuorelle ja lapselle. Liikuntaseurat taas saavat mahdollisuuden kehittää omaa toimintaansa. Nuorten työllistäminen on tärkeää juuri tässä ja nyt.
– Opetus- ja kulttuuriministeriö käyttää ensi vuonna 28,5 miljoonaa euroa liikuntapaikkojen rakentamiseen. Summa kasvaa 600 000 tämänvuotisesta, vaikka säästöpaineet olivat kohdistumassa myös rakentamiseen. Liikkumisen lisääminen on meidän kaikkien etu ja lähiliikuntapaikkojen rakentaminen on juuri liikkumisen lisäämisen kannalta tärkeää.?, toteaa ministeri Viitanen.
Kulttuuri- ja asuntoministeri Viitanen korostaa, että hyvällä asuinalueiden suunnittelulla voidaan myös edistää liikunnallista elämäntapaa.
– Tarvitaan myös sitä, että asunnot, koulut, päiväkodit, ruokakaupat, kirjastot, leikkipuistot ja pelikentät sijaitsevat lähekkäin ja lomittain kaupunkirakenteessa. Lähiöissä ja asuinalueilla tarvitaan tiloja ja paikkoja, joissa liikunnan harrastuksiin on matala kynnys. Koulujen liikuntasalit sopivat tähän hyvin. Viime vuosina onkin jo paljon pystytty poistamaan sellaisia hallinnollisia ja vastuukysymyksistä johtuvia esteitä, jotka ovat haitanneet koulusalien illan ja viikonlopun käyttöä. Koulutilojen käyttöä on edelleen varaa parantaa.
– Meidän pitäisi saada harrastaminen sinne, missä lapset ovat eli koulun tiloihin, ei pelkästään liikuntaa, vaan myös kulttuuria ja nuorisotyötä.
– Kevyen liikenteen väylät ovat suosituimpia liikuntapaikkojamme, toteaa ministeri Viitanen. Hyvät ja houkuttelet kävely- ja pyöräreitit ovat sujuvia, turvallisia ja viihtyisiä. Nämä raitit tarjoavat tasapuolisia mahdollisuuksia kaikille hyvään arkiliikuntaan.
Ministerin mukaan kevyen liikenteen väyliin kannattaa panostaa. Asiantuntijat ovat esittäneet laskelmia, että yksi kävely- ja pyöräteihin laitettu euro tuo takaisin seitsemän euroa ihmisten parantuneen terveyden tuloksena.
Liikkumista lisäävää yhteiskuntapolitiikkaa tehdään yhdessä eri hallinnonalojen kesken, painottaa ministeri. – Lähiliikuntapaikkoihin panostaminen on avainasemassa liikunnallisen elämäntavan edistämiseksi ja liikkumisen lisäämisessä.
Jaa tämä artikkeli