Eduskunnan valtiovarainvaliokunnassa ennen joulua teimme tämän vuoden budjettiin muutamia hyviä lisäyksiä.
Sivistys- ja tiedejaostossa halusimme satsata muun muassa lasten ja nuorten lukutaidon kehittämiseen. Viime vuosinahan on ollut merkkejä lukutaidon ja -harrastuksen heikkenemisestä. Tällä taas on merkitystä laajemminkin osaamiseen ja luovuuteen, jotka ovat olleet suomalaislasten vahvuuksia tähän asti.
Nyt tutkimusten mukaan 15-vuotiaiden lukutaito on heikentynyt, tyttöjen ja poikien väliset erot ovat kasvaneet ja eroja löytyy myös alueellisesti ja perheiden taustan mukaan. Tämä osaltaan lisää heikommin osaavien riskiä syrjäytyä opinnoissa, työelämässä ja yhteiskunnassa yleisemminkin.
Nyt satsaamme eri toimiin liki 1,5 miljoonaa, jotta lapset saisivat tätäkin kautta paremmat eväät tulevaisuuteen.
Kokonaisuuteen liittyy useita määrärahoja eri kohteisiin mm. kirjastot saavat rahoitusta. Iloista on myös, että Tampereella toimiva lastenkirjainstituutti saa lisärahoitusta.
Verojaostossa saimme eteenpäin kansalaisjärjestöjen ja seurojen toivoman parannuksen tulorekisterilakiin. Nyt enintään sadan euron kilpailupalkintoja ei tarvitse ilmoittaa rekisteriin. Muutos oli tarpeen, sillä tilanne oli vaikea monelle seuralle, kun mm. hallinnollinen työ muodostui kohtuuttomaksi.
Samalla kun veimme eteenpäin tämän muutoksen, teimme jaostossa myös kansalaisia koskevan parannuksen. Myöskin saajan kannalta nämä enintään sadan euron palkinnot säädettiin verovapaiksi. Näin myöskään kansalaisten ei tarvitse niitä rekisteriin ilmoittaa.
Pieniä, mutta tärkeitä muutoksia arjen kannalta. Onhan selvää, että tuntuisi kohtuuttomalta, että ihmisten pitäisi jokainen pikkupalkinto ilmoittaa rekisteriin.
Näistä ongelmista muun muassa liikunnan parissa toimivat seuraihmiset viestittivät meille aktiivisesti, joten kiitos myös heille tärkeästä vaikuttamisesta – asioita saatiin parempaan suuntaan.
Aktiivisuus ja vaikuttaminen kannattaa. Arvostan aina ihmisiltä tulleita neuvoja ja palautetta. Niinpä taas alkaneena vuonnakin – tapaamisiin Tammelantorilla. Hyvää uutta vuotta kaikille.
Pia Viitanen
Jaa tämä artikkeli