Viitanen hallitukselle: tehkää politiikkaa, joka katkaisee eriarvoistumisen, ei lisää sitä

Ajankohtaista, tiedotteet

SDP:n kansanedustaja, valtiovarainvaliokuntavastaava Pia Viitanen vaatii hallitusta toimimaan oman hallitusohjelmansa mukaisesti ja tekemään päätöksensä oikeudenmukaisuuden periaatteen pohjalta. Tähän mennessä hallitus on Viitasen mukaan lähinnä kiihdyttänyt eriarvoistumista.

– Jälleen kerran ollaan budjetin muodossa repimässä suomalaista eriarvoisuutta kasvuun ilman kunnollisia selvityksiä siitä, mitä esimerkiksi nyt suunnitellut indeksileikkaukset, siis leikkaukset perusturvaan, kuten esimerkiksi vähimmäispäivärahoihin, kansaneläkkeisiin, veteraanien rintamalisään, asumistukeen ja työmarkkinatukeen, tulevat aiheuttamaan.

– Selvitysten mukaan hallituksen linja lisää muun muassa lapsiköyhyyttä Suomessa. Myös esimerkiksi eläkkeensaajaliiton Eeva Kuuskoski on todennut hallituksen leikkausten olevan kylmää politiikkaa.

Viitanen muistuttaa, että samalla kun hallitus puhuu velan taittamisesta, se tosiasiassa käyttää velkarahaa rahoittaakseen parempiosaisille suunnatut veronalennukset.

– On käsittämätöntä, että hallitus, jonka omassa hallitusohjemassa lukee: ” suomalaiset ovat valmiita vaikeisiinkin ratkaisuihin, kun ne toteutetaan oikeudenmukaisesti ja parempaa tulevaisuutta rakentaen”, on nyt tekemässä ja toteuttamassa politiikkaa, joka nimenomaan vaatii tavallisia suomalaisia luopumaan vähästään, jotta he, joilla jo paljon on, voisivat saada enemmän.

– Nyt pääministeri Sipilä ihan oikein puhuu, että ”eheys on yhteiskunnan paras perusta” (Suomenmaa 25.9.). Sen sijaan eduskunnalle pääministeri ei kuluneella viikolla halunnut arvioida hallituksen budjettipäätösten vaikutusta eriarvoistumiseen.

– Välttely ei nyt riitä. Pääministeriltä ja keskustalta odotetaan vastausta siihen, miten hallituksen omat budjettipäätökset vaikuttavat eriarvoistumiseen.