Kuukausi: kesäkuu 2020

Työllisyyttä on tuettu monin keinoin

Oppositiosta on toistuvasti syytetty hallitusta verorahojen avokätisestä jakamisesta koronakriisin varjolla. Kokoomuksen suunnalta on eduskunnassa jopa väitetty, että hallitus ei ole esittänyt lisäbudjeteissaan ”yhden yhtäkään työllisyystoimea”. – Ihan muistin virkistämiseksi tässä muutamia hallituksen toimia elinkeinoelämän ja sitä kautta työllisyyden hyväksi: Business…
Lue lisää

Tärkeää!

Lue lisää

SDP:n Viitanen pitää ulkomaisten rahastojen lähdeveron etenemistä tärkeänä

Valtiovarainministeri Matti Vanhanen on vastikään nimittänyt asiantuntijatyöryhmän selvittämään, voidaanko ulkomaisten rahastojen ja muiden osinkoverosta vapautettujen yhteisöjen osingoista periä 5 prosentin lähdeveroa vuoteen 2022 mennessä. Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaoston puheenjohtaja, kansanedustaja Pia Viitanen (sd.) pitää asian etenemistä tärkeänä. – Ulkomaiset sijoittajat saavat…
Lue lisää

”Näillä toimilla voi kertyä vuosittain vähintään kymmenien miljoonien verotulot” – harmaan talouden ohjelma saa kiitosta

Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaoston puheenjohtaja, kansanedustaja Pia Viitanen (sd.) on tyytyväinen hallituksen tuoreeseen harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjunnan strategian ja toimenpideohjelman vuosille 2020–2023.  Lähivuosina toteutetaan yli 50 toimenpidettä, joilla puututaan veronkiertoon, työntekijöiden oikeuksien loukkauksiin sekä muihin talousrikoksiin. – Uusi kattava toimenpideohjelma osoittaa, että…
Lue lisää

Petteri Orpo löysi tviittinsä edestään eduskuntakeskustelussa: ”Te täällä nyt selittelette”

Eduskunta käy keskustelua neljännestä lisätalousarviosta. Oppositiopuolueet antoivat ryhmäpuheenvuoroissaan kovaa kritiikkiä hallitukselle velkaantumisesta. Hallituspuolueista taas ihmeteltiin etenkin kokoomuslaisten puheita. – Kun kuunteli perussuomalaisten ja kokoomuksen ryhmäpuheenvuoroja, se oli varsinaista populismin kilpalaulantaa.Jos ajatellaan tilannetta, jossa Suomi on koronakriisissä, tuntuu, että sekä perussuomalaisilta…
Lue lisää

SDP haluaa komission esitykseen muutoksia – ”Lähtökohtana on se, että jokainen jäsenmaa vastaa omasta taloudestaan ja omista veloistaan”

https://demokraatti.fi/sdp-haluaa-komission-esitykseen-muutoksia-lahtokohtana-on-se-etta-jokainen-jasenmaa-vastaa-omasta-taloudestaan-ja-omista-veloistaan/ Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä tukee väliaikaisen elpymisrahaston perustamista, totesi SDP:n ryhmäpuheen EU:n elpymisrahastoa koskevassa ajakohtaiskeskustelussa torstaina käyttänyt Kimmo Kiljunen. Kiljusen mukaan komission ehdotusta on kuitenkin muutettava. – Ensimmäiseksi, kaikissa oloissa on lähtökohtana se, että jokainen jäsenmaa vastaa omasta taloudestaan ja omista…
Lue lisää