Microsoft ilmoitti valtavista yt-neuvotteluista, joiden seurauksena jopa 1 350 saattaa saada potkut. Microsoft aikoo lopettaa lähes täysin puhelinten tuotekehityksen Suomessa ja suunnitelmissa on sulkea lähes 1000 työntekijän Tampereen yksikkö kokonaan. Toiminnan loppuminen Tampereella on todella kova isku niin yhtiön työntekijöille kuin Tampereen kaupungille. Tampereen työllisyystilanne on jo entuudestaan vaikea, sillä työttömyysaste on ollut jo pitkään 18 prosentin tuntumassa.
Nyt tarvitaan Microsoftin ja Tampereen seudun yhteisiä toimia maan hallituksen kanssa.
Työministerillä ja koko hallituksella on merkittävä osa tärkeistä ratkaisun avaimista käsissään uusien työpaikkojen synnyttämiseksi.
Viimeistään nyt pitää Sipilän hallituksen herätä. Pääministerin ja muun hallituksen on ymmärrettävä, että Suomella ei ole varaa osaamistason laskuun.
Koulutusleikkaukset ja tutkimukseen ja tuotekehitykseen tehdyt leikkaukset eivät paranna vaan päinvastoin heikentävät Suomen kilpailukykyä kansainvälisillä markkinoilla.
Suomen tärkein kilpailukykytekijä on osaaminen, jota meidän pitää parantaa jatkuvasti – eikä heikentää lyhytnäköisillä päätöksillä.
Valtion on tuettava Tamperetta edesauttamalla työnsä menettävien ihmisten uudelleen työllistymistä ja tukemalla Tampereen kaupunkia vaikeassa tilanteessa
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.