MIELUMMIN VIISASTA JA REILUA

Kirjoittaja:

Julkaistu:

Kategoria:

,

Kuluneena keväänä eduskunnassa saimme jälleen Sdp:ssä tehdä hartiavoimin työtä hallituksen epäoikeudenmukaista linjaa vastaan. Tälle keväälle mahtuivat mm. hallituksen viimeisessä kehysriihessä tekemät epäreilut arvovalinnat, kuten asiakasmaksujen raju nosto ja yhteisöveron lasku, sekä heikennykset työelämän turvallisuuteen, mm. irtisanomisten helpottaminen ja perusteettomien määräaikaisten työsuhteiden salliminen. 

Kolme vuotta tätä menoa on nyt koettu, ja yhä selvemmin näkyy, että Suomi tarvitsee suunnanmuutoksen. Meillä tamperelaisilla oli ilo viettää puoluekokous kesän korvilla kauniissa kotikaupungissamme. Sen viesti oli selvä: tarvitaan reilumpi suunta Suomelle.

Puheenjohtaja Antti Lindtman linjasi vahvasti turvallisen hyvinvointiyhteiskunnan, työllisyyden ja työelämän tasa-arvon puolesta. Mainittakoon tärkeä uusi avaus, niin sanottu ”2020-luvun Lex Taipale”. Ajatuksena on varmistaa, että pitkäaikaistyöttömät pääsevät oikeasti heille kuuluviin terveystarkastuksiin ja työkyvyn arviointiin – ja sitä kautta joko takaisin työelämään tai tarvittaessa oikeaan palveluun tai eläkkeelle.

Puoluekokous vahvisti viestin, että tulevaisuuden Suomea ei rakenneta kasvattamalla eriarvoisuutta tai heikentämällä työelämän turvaa. Suomea rakennetaan oikeudenmukaisilla arvovalinnoilla ja antamalla eväitä kasvuun.

***

Kuluneet kolme vuotta ovat vuosi vuodelta todistaneet, että hallituksen politiikka on epäreilua ja epäviisasta. Talouspolitiikka, joka on nojannut vain saksiin ja keppiin, on ajautunut haaksirikkoon, ja hallitus on epäonnistunut kaikissa taloustavoitteissaan. Tällä kaudella Suomi velkaantuu historiassa eniten, ja valitettavasti lupaus 100 000 uudesta työpaikasta on liki saman verran miinuksella.

Rikkaat, varakkaat ja suuryritykset ovat olleet hallituksen erityissuojeluksessa, kun samaan aikaan pienituloisilta ja palveluista leikataan. Kehysriihessä tämä epäreiluus jälleen todistettiin. Hallitus löysi rahaa yhteisöveron alentamiseen, mutta kiristi samalla rajusti asiakasmaksuja. Ja näin epäonnistuneen politiikan maksajiksi laitettiin pienituloiset, sairaat ja vanhukset. Esimerkiksi terveyskeskusmaksujen korotukset iskevät eniten työttömiin ja eläkeläisiin.

Asiakasmaksujen korotukset tuntuvat erityisesti ikääntyneiden kukkarossa, joille maksuja ja lääkekuluja kertyy usein muuta väestöä enemmän. Hallitus on jo leikannut vanhustenhoivasta, ja nyt sitten asiakasmaksujen korotukset tähän päälle.

Hallituksella siis ei ole rahaa vanhustenhoivaan, mutta hallituksella riittää rahaa suuryritysten ja niiden osingonsaajien veronkevennyksiin. Pakko sanoa: oi aikoja, oi tapoja.

***

Jo riittää epäreilu ja epäviisas politiikka. Nyt tarvitaan viisasta ja reilua suuntaa.

On selvää, että taloutta pitää sopeuttaa jatkossakin, eikä nykyhallitus urakkaa ainakaan helpota pistämällä viime töikseen liki miljardin ilmaan yhteisöveroalen myötä, sekä jättämällä jälkeensä järisyttävät työttömyyslukemat.

Taloutta voi kuitenkin kuroa kestävälle pohjalle myös oikeudenmukaisesti.  Sopeuttaminen ei saa kohdistua niihin, joilla on entuudestaan vähiten. Tarvitsemme päätöksiä, jotka vahvistavat työllisyyttä, tukevat koulutusta ja ehkäisevät syrjäytymistä. Ne ovat myös investointeja, eivät pelkkiä menoja. 

Katsotaan tulevaisuuteen. Lasten arki, nuorten usko tulevaisuuteen, vanhusten arvokas hoiva ja toimivat turvaverkot ovat yhteiskunnan kivijalkoja. Niitä ei voi murentaa ilman, että koko rakennelma horjuu.

Hienoa oli, että meillä Tampereella valtuustossa katsoimme tulevaisuuteen ja valtuustoryhmämme jätti aloitteen, jossa vaaditaan Tamperetta pidättäytymään perusteettomien pätkätöiden teettämisestä, vaikka hallituksen laki sen nyt sallisi. Tämä on oikein: pistetään hanttiin.

***

Kiitos Toveriseuralle yhteistyöstä ja tuesta nyt ja matkan varrella. Arvostan sitä paljon. Kukaan ei pärjää yksin, ja yhdessä saamme paljon aikaan. Hyvää kesää❤️

Pia Viitanen

Kolumni Toveriseuran Viesti-lehdessä elokuu 2026

Vastaa