Tänään eduskunnassa Nuorten parlamentti.
Tiedän, että heiltä on aina tosi hyviä kysymyksiä hallitukselle. Aivan upea kokemus oli, kun sain joskus itsekin ministerinä näihin istuntosalissa vastata. Kansanedustajana arvostan suuresti keskusteluja, joita olen käynyt nuorten kanssa heidän vierailuillaan eduskunnassa, kouluvierailuillani ja kohtaamisissa eri tilaisuuksissa.
Tulin valituksi kansanedustajaksi kohtuullisen nuorena, 27-vuotiaana. Olin aina ollut kiinnostunut yhteisistä asioista. En kuitenkaan tuolloin ajatellut, että se johtaisi eduskuntaan. Enemmänkin tie kulki vaihe vaiheelta. Ensin tie kulki opiskelun myötä mukaan Tasyyn, Tampereen demariopiskelijoiden yhdistykseen. Siitä se vei ehdokkaaksi kunnallisvaaleihin, joihin me kaikki aktiiviset demarinuoret Tampereella lähdimme ehdokkaiksi. Kohtuullisen hyvä tulos ja pääsy varavaltuutetuksi johtivat ehdokkuuteen eduskuntavaaleissa. Upean monipuolisen tukiryhmän kanssa teimme innokkaasti vaalityötä.
En olisi kuitenkaan uskonut, että se johtaisi valituksi tulemiseen. Näin kävi, ja olen saanut siitä asti vaali vaalilta mahdollisuuden toimia tässä tärkeässä työssä. Ensimmäisellä kaudella toimin mm. Valtion nuorisoasiain neuvottelukunnan puheenjohtajana. Muistan aina, kuinka nuorena edustajana olin iloinen, kun seminaarissamme tervehdyspuheen pitänyt eduskunnan varapuhemies Mikko Pesälä totesi, että nuoria kannattaa kuunnella, he aistivat parhaiten, mitä tulevaisuus tuo![]()
Oheinen kuva on napattu noiden alkuaikojen kampanjatilaisuudesta tutussa koti-Hervannassa. Taitaa olla ilmapallon naru, joka tuolloin nappiin oli kiinnitetty, niin innokkain mielin liikkeellä olimme![]()
Nuorten osallisuus on tärkeää. Toivotan mitä parhainta Nuorten parlamenttipäivää.
Kannustan olemaan aktiivinen nyt ja tulevaisuudessa. Onnea ja myötätuulta elämään![]()
![]()
![]()

Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.