Puolueiden on esitettävä ratkaisunsa puolustusmenojen rahoittamiseen

Kirjoittaja:

Julkaistu:

Kategoria:

,

Suomen turvallisuustilanne on muuttunut, ja Suomen puolustukseen ja turvallisuuteen on panostettava aiempaa enemmän. Lähivuoden merkitsevät isoa nousupainetta puolustusmenoihin ja tulevien vuosien hankintojen kohoamista jopa kymmeneen miljardiin.

SDP ei ole valmis tinkimään Suomen turvallisuudesta, mutta hintana ei voi kuitenkaan olla hyvinvointivaltion romuttaminen. Näin suuria lisäpanostuksia puolustukseen ei voida kestävästi rahoittaa leikkaamalla vastaavasti koulusta, varhaiskasvatuksesta, terveydenhoidosta tai vanhusten hoivasta. Emme myöskään halua kasvattaa valtion velkaantumista.

SDP on esittänyt ratkaisuksi määräaikaista puolustusveroa, jotta välttyisimme kohtuuttomilta leikkauksilta hyvinvointivaltion ytimeen. Ajatus ei ole uusi. Suomen historiassa turvallisuuden vahvistaminen on aina perustunut siihen, että kaikki osallistuvat yhteisiin talkoisiin. Ei niin, että lasku sysätään yhdelle ryhmälle, vaan niin, että jokainen kantaa vastuuta omien mahdollisuuksiensa mukaan.

Puolustusvero koostuisi kolmesta osasta: pääomatulojen molempien verokantojen prosentin korotuksesta, tuloverojen korotuksesta yli 90 000 euroa vuodessa tienaaville, sekä arvonlisäverokantojen pienestä korottamisesta puolella prosentilla. 

Näin kaikki osallistuvat puolustusmenojen rahoittamiseen, mutta ne, joilla on leveämmät hartiat, osallistuvat hieman enemmän. He, joilla on suurimmat tulot ja isot pääomatulot ottavat suuremman osan taakasta kantaakseen. Tämä on reilumpi ratkaisu kuin se, että puolustusmenojen kasvu rahoitettaisiin yksinomaan uusilla leikkauksilla palveluihin ja sosiaaliturvaan. Näin säilytämme kansalaisten tuen puolustusmenojen vahvistamiselle ja varmistamme, että Suomi säilyy maana, jonka jokainen voi jatkossakin kokea puolustamisen arvoiseksi.

Suomen turvallisuus on yhteinen asia, eikä sen kustannuksia pidä laittaa jo valmiiksi heikoimmassa asemassa olevien maksettavaksi. Näin käy väistämättä, jos kasvavat puolustusmenot rahoitetaan kokonaan menoleikkauksin. Tähänastisten kannanottojen perusteella juuri tämä vaikuttaa olevan kokoomuksen ja perussuomalaisten linja. Tällöin olisi rehellistä vastata kysymykseen siitä, mistä rahat sitten otetaan. Kuinka paljon ollaan valmiita leikkaamaan koulutuksesta, sosiaaliturvasta, vanhustenhoivasta tai terveydenhuollosta?

Vaalien lähestyessä tarvitaan rohkeutta ja Suomessa on uskallettava keskustella siitä, miten kasvavat puolustusmenot rahoitetaan. SDP on kantansa kertonut. Nyt on muiden puolueiden vuoro kertoa suomalaisille avoimesti oma vaihtoehtonsa.  

Mielipidekirjoitus Aamulehdessä 25.9.2026

Vastaa