Talvilajien urheilijoille 500 000 euroa apurahoja

Kirjoittaja:

Julkaistu:

Kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitanen on myöntänyt talvilajien urheilijoille yhteensä 500 000 euroa verottomina urheilija-apurahoina.

Apurahan tavoitteena on taata urheilijalle taloudellinen perusturva ammattimaista harjoittelua ja valmentautumista varten. Apuraha on tarkoitettu ensisijaisesti yksilölajien urheilijoille, jotka sitoutuvat pitkäjänteiseen ammattimaiseen valmentautumiseen ja joilla arvioidaan olevan menestymismahdollisuuksia tulevissa urheilun kansainvälisissä arvokilpailuissa.

– Apuraha ei ole palkkio menestyksestä, mutta sitä myönnettäessä huomioidaan kansainväliset näytöt, kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitanen toteaa.

– Sotshin olympialaisten ja paralympialaisten jälkeen on tarkistettu apurahojen myöntämisperusteita ja Suomen Olympiakomitean huippu-urheiluyksikkö onkin esitystä valmistellessaan ottanut tämän huomioon, Viitanen jatkaa.

– Meillä on edessä varsin tiivis Suomessa järjestettävien talvilajien arvokisaputki ja olen iloinen siitä, että myös kokeneet kansainväliset huippumme haluavat jatkaa uraansa vielä tulevalla olympiadilla, ministeri sanoo.
Verovapaa urheilija-apuraha on 20 000, 10 000 tai 5 000 euroa. Apurahat myönnetään veikkausvoittovaroista.

Vastaa