Puheet

VVO 45-vuotta

Hyvä juhlaväki, arvoisat kuulijat,   Olemme kokoontuneet juhlistamaan VVO:n 45 vuotista taivalta. Olen erittäin iloinen saadessani mahdollisuuden pitää puheenvuoron tässä tilaisuudessa. Valtion tukeman asuntorahoituksen historia alkoi, kun Asuntorakennustuotannon valtuuskunta Arava perustettiin vuonna 1949 eli 65 vuotta sitten. Aravan ensimmäisen 20…
Lue lisää

Kunnostustalkoot Puuvuorella Puun päivänä

Ylöjärvi la 27.9.2014 Hyvät Puun päiväläiset, arvoisa talkooväki On hienoa palata näihin maisemiin pitkästä aikaa. Tämän maataideteoksen suunnitteli vuonna 1982 Agnes Denes. Hän visio Puuvuoren eläväksi maamerkiksi. Tämä puisto avattiin Ylöjärven Asuntomessujen yhteydessä vuonna 1996, jonka jälkeen puiston kunto on…
Lue lisää

Vaikuttamisen väylät tulevaisuuden Suomessa –seminaari

Pikkuparlamentti, eduskunta  22.9.2014   Arvoisat seminaariin osallistujat ja opintokeskusten väki/työntekijät. Kiitos mahdollisuudesta tulla avaamaan tämä Järjestöt lähidemokratian tukena –hankkeen loppuseminaaria ” Vaikuttamisen väylät tulevaisuuden Suomessa” Tässä Vaikuttamisen väylät tulevaisuuden Suomessa -seminaarissa kokoonnumme sekä pohtimaan tulevaisuuden vaikuttamista että vetämään yhteen Opintokeskusten…
Lue lisää

Työväenmuseo Werstas: Feminismi -näyttelyn avajaiset

Feminismi Työväenmuseo Werstas: näyttelyn avajaiset 22.9.2014 Kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitanen   Hyvät kuulijat, arvoisa yleisö Olen ylpeä ja iloinen, että saan tulla avaamaan tämän tärkeän näyttelyn. Jos menemme ajassa 150 vuotta taaksepäin, tulemme aikaan, joka oli hyvin erilainen kuin…
Lue lisää

Postimuseon avajaiset Museokeskus Vapriikki

Hyvät avajaisvieraat, Jokin aika sitten saapui kirjepostissa yhtä aikaa juhlallinen ja hilpeä kutsu saapua tänään tänne museokeskus Vapriikkiin juhlistamaan Postimuseon uusien tilojen ja näyttelyiden avajaisia. Kutsu kertoo uuden aikakauden käynnistymisestä Postimuseon toiminnassa – hauskalla tavalla se samalla muistuttaa meitä postitoiminnan…
Lue lisää

Tampereen Teatterikesän avauspuhe

Tampereen Teatterikesän 5.8 avauspuheenvuoro, Laikun lava Hyvät näyttämötaiteen ystävät, On suuri kunnia avata Tampereen teatterikesä täällä kotikaupungissani. Olen iloinen, että jälleen tänään ja tulevina päivinä me kaikki teatterin ystävät tulemme löytämään täältä monenlaisia kiinnostavia elämyksiä. Ladies and gentlemen. It is…
Lue lisää

Ylöjärven urheilutalon vihkiäispuhe

Ylöjärven Urheilutalon vihkiäiset, juhlapuhe Arvoisa vihkiäisväki! Minulle on suuri kunnia olla täällä juuri tänään, kun vietämme yhdessä peruskorjatun ja laajennetun uuden Ylöjärven Urheilutalon vihkiäisiä. Urheiluministerinä pidän erittäin arvokkaana sitä, että Ylöjärvellä on uskallettu rohkeasti toteuttaa näin merkittävä hanke. Se tulee…
Lue lisää

Gösta Serlachiuksen taidesäätiö, Göstan paviljongin avajaiset

Arvoisat juhlavieraat, hyvä museoväki. On etuoikeus ja ilo olla juhlistamassa uutta taidemuseokokonaisuutta, hienoa uutta paviljonkia, jossa monipuolinen taide tulee pääsemään arvoiseensa ympäristöön. Göstan paviljonki on monella tavalla ainutlaatuinen hanke ja Suomen oloissa erittäin merkittävä museoinvestointi. Kansainvälisen arkkitehtuurikilpailun voittajatyö edustaa puurakentamista…
Lue lisää

6th IWG World Conference on Women and Sport

Opening ceremony, Finlandia Hall, 12 June 2014, 2 pm. Address by Mrs Pia Viitanen, Minister of Housing and Culture   President Halonen, Distinguished Guests, Ladies and Gentlemen. Finland is honoured to host this conference here in the capital region and…
Lue lisää

Västilän Voiman 100-vuotisjuhla

Valtioneuvoston tervehdys Västilän Voiman 100-vuotisjuhla su 8.6. 2014, Orivesi   Västilän Voiman 100-vuotinen historia on poikkileikkaus suomalaisesta ruumiin- ja hengen kulttuurin historiasta. Seuran perustamisen alkuvuosina toiminnassa olivat perinteiset vahvat suomalaislajit hiihto, yleisurheilu, paini, myös pyöräily. Epätavallisempana lajina tuolloin oli myös…
Lue lisää